lista asioista

pelasta maanantai pannarilla

2012-02-13T00:30:00.000+02:00

pannukakusta on olemassa useita myönteisiä, laajalle levinneitä sananparsia. pannukakkuja syövä ei voi olla kovin vaarallinen tyyppi. kun kaikki menee mönkään niin paista pannukakku. jne. eikä ihme. mutta olen nähnyt sellaisetkin ajat, kun tein niin puisevaa pannaria, että kukaan ei suostunut syömään sitä. nykyään on onneksi toisin, ja maailma pelastuu ainakin 500 metrin säteeltä.

resepti on muistaakseni ehkä jostain blogista alunperin. tee näin:

+ sekoita

4 dl sopivia jauhoja

2 dl sopivaa sokrua

1 tl leivinjauhetta

reilusti vaniljasokeria ja kardemummaa

+ lisää 8 dl mieluista maitoa kaksi desiä kerrallaan ja anna taikinan tekeytyä puoli tuntia. älä pinnaa tekeytymisvaiheesta, koska se on kuulemma ratkaiseva.

+ puolen tunnin kuluttua sekoita taikinaan 3 kananmunaa. uunipellille pitäisi kuulemma kaataa 100g voisulaa, jonka päälle taikina kaadetaan, mutta mua laiskottaa joten lisään tässä vaiheessa vain lorauksen öljyä. sen jälkeen taikinan annetaan tekeytyä vielä toiset puoli tuntia. ehdoton määräys.

+ paista pannaria enintään 40 minuuttia 200 asteessa. pannari saattaa jäädä vähän hyllyväksi mutta vetäytyy siitä kyllä. ei saa ylipaistaa, ellei sitten halua kuivaa ja mautonta pannukakkua.

tämä ei ole varsinaisesti pikaruokaa, paitsi syömisen osalta. iltaan mennessä on joka murunen hotkittu. yksi syö siirapin kera, toinen au naturel, kolmas sivelee päälle viime kesänä tehtyä, vaaleanpunaista omenahilloa. neljäs - pitääpä kysyä siltä. kahdeksan vuoden jälkeenkään en ole nyt aivan varma. sokeria päälle?

listography: list all the cities you've been to

2012-02-10T21:56:00.002+02:00

katsotaanpa. kotimaisia ei varmaan lasketa. tässä tärkeimmät:
+ palermo
+ oslo
+ tukholma
+ berliini
+ köln
+ pariisi
+ pietari
+ varsova
+ krakova
+ praha
+ tallinna
+ riika
+ reykjavik
+ new york
+ aberystwyth
+ ventspils
+ göteborg

viikon elokuva: polisse

2012-02-07T22:47:00.002+02:00

Polisse (Poliss, Ranska 2011). O: Maïwenn, n: Karin Viard, Joeystarr, Marina Foïs.

Alkutekstien aikana Anne Germain ja lapsikuoro laulavat 70-luvulla pyörineen lastenohjelman tunnaria. Lasten saarella on aina kevät, siellä lauletaan ja tanssitaan, ja siellä hirviötkin ovat kilttejä... Karmivaa, sillä Polisse kertoo Ranskan poliisin lastensuojeluyksikön arjesta. Kaiken lisäksi elokuva perustuu tositapauksiin.

Polisse on onneksi ensemble-elokuva - pääosaa näyttelee tiivis ja intensiivinen työyhteisö, joka pehmentää katsomiskokemusta ja tekee siitä paikoin jopa herkullisen; aika moni ryhmän näyttelijä saa jossain vaiheessa mehukkaan räyhäämiskohtauksen. Pohjoisen yksikön poliisit on rautaa. Ainakin tarvittaessa. Omat perhesuhteet niillä on enemmän tai vähemmän rempallaan, mikä vain osoittaa sen, että kukaan ei ole täydellinen mutta jokainen voi silti erottaa oikean väärästä.

Polissen ohjaaja-käsikirjoittaja alkoi työstää elokuvaa heti nähtyään telkkarissa lastensuojelun poliiseista kertovan dokumentin. Polissessa onkin dokumentinomaista tunnelmaa: käsivarakamerat kuvaavat herkeämätöntä lähikuvaa vienosti tutisten, kuin hengittäen, ja asioita varotaan alleviivaamasta musiikilla tai muutenkaan.

Ylipäätään Polissen ote on hieno. Elokuva ei mässäile kurjuudella, mutta ei myöskään kiertele. Silti se onnistuu antamaan toiveikkaan olon ja naurattamaankin muutamassa kohdassa. Jälkeenpäin huomaa katsovansa maailmaa hiukan eri tavalla, halaavansa omia lapsiaan vielä hiukan tiukemmin.

five senses sunday

2012-02-06T11:01:00.000+02:00

kuulo vallilan tango: iskusäveliä
maku emon mustikkasoppa
näkö junan ikkunasta näkyvä, lumihiutaleiden kirjavoittama pimeys
haju lapsuudenkodin ominaishaju, jonka huomaa vasta kun on taas lähtenyt ja haju on tarttunut vaatteisiin
tunto kotiinpaluuhalaus

lista ihmisistä

2012-01-31T22:59:00.000+02:00

puhti mainitsi pienen vihkon listan voimaihmisistä. kyse ei ole raitakalsareihin pukeutuneista, kiekuraviiksisistä voimamiehistä vaan "voimaolennoista, joiden elämästä ja taiteesta saa lohtua, kauneutta, toivoa". kiinnostava lista.

en osaa laatia aivan vastaavaa - en osaa mennä lohdun tai rohkeuden kautta vaan etsin kuten yleensäkin ihastusta, tunnetta siitä että palaset ovat paikoillaan. lista sinne päin: ihmisiä, joiden ajattelemisesta mulle tulee hyvä olo. lisa bonet (välähdyskin lisa bonetin naamasta ja muistan heti kaikki cosby shown ja kreisi collegen parissa vietetyt tunnit). james stewart. gene kelly (sen hampaat! niihin kiteytyy mun mielestä koko musikaalielokuvagenren eetos). buster keaton. neville longbottom. rinnakkainen lista on lista ihmisistä, joiden luovasta tuotannosta mulle tulee hyvä olo. hundertwasser. björk. ulrika kestere. buster keaton. jenni rope. tove jansson. kaarina kaikkonen. aino-maija metsola. kas, tätä voisi jatkaa koko yön.

no buster. uusinnan paikka.tässä silputussa pätkässä mykkäfilmistä "coney island" buster keaton nauraa. katso kohta 00:22.

ruokapäiväkirja

2012-01-31T22:31:00.002+02:00

rakas päiväkirja, tänään söin

aamiaiseksi siivun anopin kuivakakkua sekä mukillisen kuumaa mustaherukkamehua
hätäisellä pystylounaalla kaksi kasvissamosaa ja jälkiruoaksi pussillisen pätkis-paloja
päivälliseksi kuskusta aurinkokuivattujen tomaattien, herneiden ja auringonkukansiementen kera
illalla porkkanan, tähteeksi jääneen perunan ja palan ruisleipää.

nyt juon vielä kupposen vaniljalla, fenkolilla ja lakritsilla maustettua kamomillateetä. (yhtäkkiä tulin myös nälkäiseksi, juustovoileivännälkäiseksi. nähdään pian jääkaapilla.)

taideterapiaa varttuneille, osa 19

2012-01-27T13:50:00.000+02:00

tänään kuviskerhossa on vuorossa taidepaukku. jee! herkistyin nimittäin muistelemaan hyviä taidemuseomuistojani. yksi on wäinö aaltosen museosta: siellä oli gottfried helnweinin näyttely äskettäin (1998) ja esillä oli helnweinin sinisiä muotokuvia. ne on ihmeellisiä, näyttävät ensin vain siniseksi maalatuilta tauluilta, mutta kun katsoo tarkemmin, niissä onkin kasvoja. olin nuori ja muutenkin innoissani kaikesta (nyk. ilm. enemm. seestyn.) ja vallan haltioitunut helnweinin sinisistä jutuista.

toinen on se, kun kerran titanik-galleriaan oli pystytetty installaatio, joka koostui samanvärisistä ilmapalloista. koko galleria oli lattiasta kattoon täynnä ilmapalloja. niiden lomassa sitten törmäiltiin, ja katonrajaan oli kiinnitetty joku suriseva musiikkihärveli. kolmas on, kun näin ensimmäistä kertaa markus copperin soivan urkupilliveistoksen "seitsemän meren arkkienkeli" kiasmassa. tuuuut. mööö. psssihhh. tuuuut. ja neljäs muisto, se toimikoon tämänkertaisen kuviskerhon tehtävän pohjana.

neljäs satunnainen taidemuistoni sijoittuu sekin kiasmaan. suurnäyttelyssä oli esillä hajutaideteos: kymmeniä kannellisia keramiikka-astioita pitkässä rivissä ja kokojärjestyksessä. joka pytyssä lymysi eri tuoksu, kaikkea jasmiinista valaan rauhaseritteeseen. en ollut ehtinyt syödä kunnolla koko päivänä ja meinasin kupsahtaa siinä kippoja nuuhkiessani.

asiaan. hajutaideteoksiin liittyy usein riemastuttava jännitys. sellainen silmät kiinni ja suu auki -tyyppinen tai kevyeen sähköiskuun varautumisen tapainen. hajun joko haistaa kokonaan tai ei ollenkaan. kun nuuhkaisee syvään, on myöhäistä perääntyä.

tehtävä suoritetaan seuraavasti:

järjestä käyttöösi viisi kannellista astiaa. laita jokaiseen jotakin tuoksuvaa tai haisevaa. käytä sekä hyviä että pahoja hajuja. minä esimerkiksi pidän kardemummasta, savunhajusta pakkasessa ja irtokarkkien esanssisesta lemusta. sen sijaan keitetyn ja jääkaapissa säilytetyn parsakaalin hajusta en niinkään pidä, enkä myöskään koiran hengityksestä tai narskuvan uusista vaatteista. joitain hajuja on toki hankalampi laittaa purkkiin kuin toisia. joka tapauksessa. purkita hajut ja aseta astiat satunnaiseen järjestykseen. taidepaukku on valmis! ala haistella jännityksen vallassa. taidepaukku on monin verroin tehokkaampi, jos saat installaatiollesi haistelevaa yleisöä. voit myös asetella astiat jonkinlaiseen draamalliseen järjestykseen, esim. esittely-kehittely-kertaus tai alku-keskikohta-loppu, tai hyödynnä strippisarjakuvan rakennetta ja käytä punch linea.

nuuh. vasemmalla vaniljasokeria, oikealla kynsilakkaa.

hyvää syntymäpäivää

2012-01-23T22:17:00.001+02:00

oli tiedossa neljävuotiskutsut, mutta juuri juhlapäivänä oltiin silmätulehduksen takia karanteenissa.

sitten joskus käy niin, että lohdutuspalkinto onkin melkein pääpalkintoa parempi: menin lähileipomoon ja ostin kolme leivosta -
prinsessaleivoksen
bebe-leivoksen sekä
berliininmunkin (eli piispanmunkin, joka turun seudun ulkopuolella tunnetaan virheellisesti berliininmunkkina; haluaisin myös muistuttaa, että piispanmunkit tilataan sanomalla suunnilleen "pist siit sit viis piispist")

kaikki jaettiin neljään osaan. perheen mies julisti berliininmunkin voittajaksi, me muut taidettiin pitää eniten bebestä.

viikon elokuva: hyvät, pahat ja rumat

2012-01-21T23:04:00.000+02:00

Hyvät, pahat ja rumat (Il buono, il brutto, il cattivo, Italia/Espanja/Länsi-Saksa 1966). O: Sergio Leone, n: Clint Eastwood, Eli Wallach, Lee Van Cleef.

Minä en oikein mielelläni sanoisi juuta enkä jaata tällaisista monoliiteista, "pakollisista elokuvista", "elokuvahistorian avainteoksista", "maailman sadan parhaan elokuvan joukossa" liirum laarum.

Mutta kun tämä on niin mainio elokuva. Tässä oli jotain mullistavaa, ja sen aistii. Huikaiseva kuvaus laajakankaalla. Ällistyttävä musiikki. Yleinen asenne. Pam, ammun sulta hatun päästä. Pam, ettäs kehtaat. Ja sitten taas kajahtaa se meksikaanikuoro, "äi-äi-äää, uaa uaa uaa..." Täynnä elokuvakerronnallista rohkeutta, vai röyhkeyttäkö se lie. Tästä, tästä ja tästä!

Niin että aina kun katson tätä suu ammollaan, ajattelen samalla, miltä ihmisistä on mahtanut tuntua silloin 60-luvulla, kun ne on istuneet elokuvateattereissa ja katsoneet tätä. Onkohan se ollut silloin vielä leuatloksauttavampaa, vai onko tähän tullut ajan mittaan niin paljon lisää kerrostumia, että nykyään katsomiskokemus on vieläkin järisyttävämpi - nähdä kaikki se kertynyt populaarikulttuurinen aines, joku Tarantino, sarjakuvat, niin, itse asiassa koko käsitykseni westerneistä perustui koko lapsuuden ja nuoruuden ajan ennen kaikkea spagetille. Erikoislähikuva. Tuijotusta. Ajelehtiva ruohopallo.

Elokuvasivistys tarkoittaa minusta sitä, että jokaisen elokuvan katsomisesta seuraa hitunen enemmän kompetenssia ja sensitiviteettiä elokuvien suhteen. Kaikki länsimaiset elokuvat syntyvät tekstien ja intertekstien kudelmaan - siis eivät ainakaan tyhjiöön, elokuva on yhteinen alitajunta, jne. Mutta siksipä kaikkia elokuvia ei ole pakko katsoa itse! Oikeastaan vasta Dollaritrilogian muita osia katsoessani olen älynnyt tämän; sen, että tavallaan olen jo nähnyt ne.

Silti on myös "elokuvia, jotka jokaisen pitäisi nähdä". Tämä nyt ainakin. Ei sivistyksen vuoksi, vaan siksi kun se on niin mainio.

listography: list the superpowers you wish you had

2012-01-21T10:33:00.000+02:00

1. näkymättömyys
2. teleskooppiraajat
3. teleporttikyvyt
4. lentäminen
5. taito nukuttaa lapset esim. hypnoosin avulla
6. nasevien vastaheittojen keksiminen ilkeille

sekalaista

2012-01-19T22:21:00.000+02:00

yleistä ilahtumista aiheuttavat:

+ lisää markus kajoa, klik
+ meillä oli yksi giuseppe arcimboldon kuvakirja, kun olin pieni. kiehtoi silloin ja kiehtoo yhä. muistan muun muassa tämän.
+ lisäksi kun olin pieni, ukki nauhoitti aina pätkikset vhs-kasetille. jollain kasetilla oli myös tämä hieno happy harmonies -pätkä keväälle vuodelta 1936.

+ docpoint 24. - 29.1. werner herzogin 3D-dokumentti chauvet'n luolamaalauksista, ooh. myös esimerkiksi tämä erakkodokumentti vaikuttaa kiehtovalta, samoin tämä keiju- ja tonttudokumentti.
+ dokumenttielokuvafestivaaliin liittyen kulttuuriratikassa palvelee leffatohtori. kysy kysymys tai pura murheesi, leffatohtorilta saat leffareseptin eli ohjeen, minkä elokuvan katsominen parantaa minkäkin vaivan. nerokasta! (reseptejä saa tosin ainoastaan festivaalin elokuviin. vielä hauskempaa olisi, jos tällainen palvelu pyörisi ympäri vuoden ja kattaisi elokuvat ylipäätään.)
+ nämä valokuvat pohjois-koreasta ovat ihan mielenkiintoisia.
+ lennart hellsingin runo "moster ester" (löytyy sivun keskipaikkeilta) - kultaisimpia yliopistomuistojani on, kun virkamiesruotsintunnilla koko luokka lausui sitä kuorossa.
+ puirt a beul eli musiikkia suusta - skottien ja irlantilaisten hupaisaa tanssimusiikkia, joka syntyi kun vanhaa kulttuuria sorrettaessa kiellettiin kaikki soittimet. ystävilläni on salaseura, johon pääsee sitten kun osaa laulaa tämän (hmm, gaelinkielisen?) viisun.
+ oivaltava reservoir dogs -leffajuliste.
+ ryan goslingiin liittyvät meemit. saatan huvittua tästä käsityöaiheisesta vielä enemmän kuin tästä "is ryan gosling cuter than a puppy". naur!

asioita

2012-01-17T22:06:00.002+02:00

markus kajo on ihanan hauska. kun olin jonkin verran pienempi, meillä oli tapana lukea ruokapöydässä tietosanakirjaa tai markus kajon pakinoita. usein olin vähällä tikahtua hirnumiseeni; parhaassa tapauksessa ruokaa turskahti vähän nenästäkin. anteeksi, tiedän että se on ällöttävää.

joka tapauksessa: nyt vasta huomasin, että markus kajo pakinoi ylen olotila-sivuilla. hihittely virkistää aina, mutta liikuttava oli varsinkin tämän "tilanne naisten päiden sisällä" -postauksen kommenttiloodasto, eräänlainen pitkä lista asioista ylipäänsä tai ehkä jopa asioista an sich.

suosikkini on nimimerkki ms. zorbas, joka suunnittelee lomaa:

"Mutsin homma on oikeastaan aivan liian pitkä työsuhde. eikä siitä saa edes vuorotteluvapaata. Voisiko välillä ryhtyä vaikka joulupukiksi tai sisävesilaivan kapteeniksi? Kivaa olisi myös vetäytyä hiljaiselle Välimeren saarelle mököttämään yhdeksi talveksi: kulkisi vain verkkareissa pitkin rantaa kotiloita keräämässä ja illat joisi ouzoa tavernassa vanhojen pappojen kanssa. Antaisi säärikarvojen kasvaa ja tessuttelisi pitkin rantakallioita Reino-tohveleissa, itsekseen mumisten."

välillä tulee monta kertaa viikossa sellaisia tilanteita, joihin en voi olla sanomatta
"tästä muuten tulee mieleen se markus kajon pakina..." tai
"tää on ihan kuin siinä simpsonien jaksossa..." tai
"elimäen tarkoituksessa on muuten sana tälle ilmiölle..."

sain joululahjaksi listography-kirjan. se ilahduttaa. jotkut tykkää katsoa telkkaria ja jotkut toiset neuloo, minä rentoudun avaamalla tuon kirjan summamutikassa ja laatimalla listan esimerkiksi
lapsuuden pehmolelujeni nimistä
lempikappaleistani
tai supersankarikyvyistä jotka haluaisin.

taideterapiaa varttuneille, osa 18

2012-01-14T17:40:00.000+02:00

kuviskerho goes härkäviikot. eilen nuutinpäivänä syötiin koottava piparitalo suoraan paketista, tänään heivattiin yhä tuoksuva kuusi. nyt valitaan mahdollisimman arkinen aihe. montako tuolia kodissasi on? tarvitset paperia ja kynän.

piirrä ne kaikki.

ah hyväätekevä, arkinen piirtäminen!

ken on heistä kaikkein kaunein

2012-01-12T19:40:00.000+02:00

huhu kertoo, että eräässä käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa pidetään piakkoin varjovaalit. kotimaan presidenttikandidaatit tutisevat kuulemma näiden ehdokkaiden rinnalla:

+ taika-jim

+ judge dredd

+ natsivatti (hattivatti jolla on vihjaavat viikset)

+ kepakko

+ chewbacca

+ elwood blues

+ modesty blaise

luonnos. tämä kuva-aihe ei liity postaukseen, mutta on muuten vain tuntunut viime aikoina kovin ajankohtaiselta.

pidän, inhoan

2012-01-09T21:06:00.000+02:00

inhoan seuraavaa:
+ märkä
+ kylmä
+ kova ääni
+ päteminen

kuvituksena vihapostia lapsukaiselta.

elokuva-arkiston kevät

2012-01-08T20:01:00.002+02:00

lista asioista renkuloi punakynällä kansallisen audiovisuaalisen arkiston elokuvateatteri orionin kevätohjelmistoa:

+ maa järisee (italia 1948) sisilialaisia kalastajia neorealismisittain. ohjasi luchino visconti.
+ pariisin kattojen alla (ranska 1930) runollista realismia, ohjasi rené clair.
+ berliinin taivaan alla (saksa/ranska 1987) hiano. joten tämä olisi kiva nähdä elokuvateatterissa.
+ julma maa (USA 1973) terrence malickin elokuva, jota en ole nähnyt.
+ kinokonsertti: pelleas ja melisande (suomi 2011) 25 hengen orkesteri säestää. sävelsi sibelius, kuvasi aivan äskettäin lauri danska ja elina oikari.
+ onnellisten aika (USA 1978) toinen malick. ehkä tahtoisin nähdä tämänkin elokuvateatterissa.
+ ohukaisen ja paksukaisen parhaita 2 (USA 1932-1933) slapstick. nuff said. tässä koosteessa on mukana twice two, jossa stan ja ollie taitaa esittää toistensa vaimoja.
+ kirsikan maku (iran 1997) joka toisessa käänteessä mainittu iranilaiselokuva, jota en ole nähnyt.
+ the new world (USA 2005) kolmas malick. on ollut yksi mun lempielokuvista. siksi aina pelottaakin - ja ihastuttaa - katsoa se uudelleen.

lisäksi kiloittain klassikoita ja muuta hauskaa. menkää ja lumoutukaa!

turhamaisuuspostaus

2012-01-04T18:48:00.001+02:00

hiukset. niille pitäisi tehdä jotain. pitkinä ja ohuina ne saa kantajansa näyttämään juice leskiseltä.

yksi - teoriassa ihastuttava - vaihtoehto on jättää leikkaamatta ja letittää vimmatusti, klik.

mutta haluaisin kai jotain tämän tapaista, klik.

tai tällaista, klik.

toisaalta... klik, eikö näytä mukavalta? tai voisin vain hankkia nörttilasit ja jatkaa suunnilleen nykyisellä linjalla, klik.

(välillä haaveilen salaa jostain tällaisesta, klik.)

movie monday: epäamerikkalaista

2012-01-02T12:13:00.002+02:00

leffamaanantaissa kysytään ei-amerikkalaista elokuvaa, joka kolahti. liian lavea tehtävänanto, kuulkaas. mutta jostain syystä ensimmäisenä tulee mieleen ranskalainen sataako jouluksi lunta, semmosta fiktiivistä cinéma véritéä. katsoin sen kahdesti joskus 90-luvulla ja olin liikuttunut.

mutta entäs city of god, tuo mykistävä brasilialainen? tai rakas, vanha kunnon delicatessen? tai hellyttävä tanskalaiselokuva buddy (ham-kam ham-kam ham-kam...)?

vuosikatsaus

2011-12-31T21:42:00.000+02:00

1) tänä vuonna aloin lenkkeillä. kuka olisi uskonut? kesäaikaan hölkötin metsässä melkein joka toinen päivä.

2) tänä vuonna menin töihin. kuka olisi uskonut? töissä olen mm. katsonut elokuvia. se on ihanaa.

3) tänä vuonna minusta tuli tarhalaisen äiti. olen oppinut luomaan optimaalisen aamusysteemin niin, että voidaan herätä mahdollisimman myöhään ja ehtiä silti vielä ajoissa.

4) tänä vuonna täytin 30. hyvät herkkueväät. kivoja ihmisiä. ei spektaakkelia.

5) tänä vuonna sain pianon. pimpeli pom. thank you for the music.

6) minun pitäisi siirtää uudenvuodenjuhlintani vanhalle paikalleen kekrin tienoille. silloin tuntuu kalenterin vaihtaminenkin luontevammalta. jostain syystä olen pitkään kuvitellut, että uudenvuodenaattoon kuuluu leijaileva paperisilppu ja riehakas musiikki, mieluiten myös joukko ystäviä kaulailemassa toisiaan liikuttuneena ja laulamassa auld lang syneä jossain kattoterassilla. käsitys on varmaan peräisin jostain elokuvasta. vasta vähitellen olen oppinut, mitä perinteitä tarvitsen omaan onnistuneeseen, matalan profiilin uudenvuodenviettoon:

+ chocolate crinklesejä (resepti löytyi muistaakseni isan blogista)
+ sipsejä
+ kuplajuomaa
+ tähtisadetikkuja

ulkonaliikkumiskielto ja hyvä elokuva sopivat myös tähän konseptiin. terve sulle, uusi vuosi. (falalalalaa la lal lal laa.)

joulu

2011-12-30T14:12:00.002+02:00

minä pidän kovasti valkohomejuustosta. paperilumihiutaleista - auringosta, joka lopultakin näyttäytyy ja saa paperilumihiutaleiden varjot nousemaan seinälle. joulusta. bavarian 0.0% witbieristä, joka hedelmäisyydessään hakkaa useimmat kotikaljatkin. taateleista, joita saa laittaa kaikkiin leivonnaisiin jouluna (taatelimuffinssi, toim. huom.), omasta joululeffaperinteestä, harakasta joulukuusessa, piparkakkutalosta joka syödään asianmukaisin menoin (sitä kannetaan tähtisadetikuin valaistuna juhlakulkueessa, minkä jälkeen se murskataan ja sen kimppuun hyökätään kuin siat limppuun), luutisti rolf lislevandin levystä "jul i gammel tid", st. jacobs kammerköristä laulamassa staffansvisaa improvisaatiourkuri gunnar idenstamin sekä jonkun pelimanniviulistin ja parin karjankutsujan kanssa, uunipuurosta, james stewartista, joulumaatuskasta, lapsukaisten lauluharrastuksesta ("mä harrastan nykyään myös laulua. petteri punakuonon laulua."), siitä että sain kaiken tämän kotisohvalla loikoen. kovasti!

luukku 24

2011-12-23T21:45:00.001+02:00

älysin tänään, ettei kukaan tolkun ihminen avaa tietokonetta jouluaattona. tai varmaan avaa, mutta ehken minä. siksi tämä viimeinen luukku ottaa pienen varaslähdön.

kuvassa on äitini 1940- ja 50-luvun taitteessa. joulupukkina toimii eräs turkulainen (jazz?)muusikko. löysin myös hauskan linkin dickeyn perheen joulukuviin 1913-1929. ainakin niillä on aika mieletön (siis valtava) joulukuusi joka potretissa (jotenkin toivon, että myös yläkerrasta olisi valokuvia ja että siellä näkyisi kuusen latva).

mutta nyt.

"nyt hiljaa, että kuulisin, nyt suljen silmät nähdäkseni."

luukku 23

2011-12-23T00:03:00.002+02:00

lahjapaketti robert wilhelm ekmanin maalauksesta "ilmatar".

nää on pehmeitä. mun lahjakääreiden ainekset on yleensä sitä mitä olen edellisenä jouluna säästänyt saamiani paketteja avatessa, sekä saksittuja kuvia. ei valittamista.

luukku 22

2011-12-22T00:30:00.000+02:00

benjamin britten: ceremony of carols - interlude. (joku taitava soittaa harppua, en tiedä kuka.)

talvipäivänseisaus. mielestäni paras tapa viettää sitä olisi se, että koko päivänä ei sytytettäisi valoja. korkeintaan voisi käydä kynttilän kanssa huussissa. (köh, en ole vielä rohjennut ehdottaa tätä konseptia perheelleni.)

luukku 21

2011-12-21T00:00:00.000+02:00

hyvä tuomas joulun tuopi.

suunnilleen 228 jouluasiaa.

luukku 20

2011-12-20T00:00:00.000+02:00

en oikein tunne tarhan joululahjaprotokollaa - mitä pitäisi antaa, kelle kaikille ja milloin. tarhan tädit (tarhan setä taitaa olla isyyslomalla) saa meiltä nyt tällaiset piparkakut. sanna annukka à la heli. saa luvan kelvata.

luukku 19

2011-12-19T00:00:00.000+02:00

tärkeintä piparkakkutalossa on vaaleanpunaisuus. katselin jonkun amsterdam-tyylisen kaupunkitalon kaavoja, mutta tällaiseen tönöön aina lopulta päädyn. prinsessakeksi-paanukatto on suhteellisen onnistunut. sitten kun tämä syödään (ajattelin, että loppiaisena, mutta lapsiparat kinuaa jo nyt, joten on ehkä tehtävä kompromissi), niin taidan tunkea talon täyteen jäätelöä.

luukku 18

2011-12-18T00:30:00.000+02:00

- - -

sain veronpalautuksen. puolet tungen sukanvarteen, toisella puolikkaalla ostan joulukuusen ja sen semmoista. ja lopultakin vien sellon huoltoon. mutta voisin myös ostaa itselleni joululahjan. en vain osaa päättää: ukulele vai pirum parum?

luukku 17: taideterapiaa varttuneille, osa 17

2011-12-17T00:30:00.000+02:00

joulukuun kunniaksi kuviskerhon tehtävänä on joulupukki revisited. tarvitset kynän ja paperia. piirrä joulupukki sellaisena kuin sen pitäisi olla. kunnon kaljamaha vai jäntevät lihakset? vitivalkoinen parta vai harmaat, lyhyeksi kynityt hiukset? karvalakki vai kauhtunut villatakki? vai onko aidoin joulupukki juuri se, jonka maha onkin muhkea tyyny nutun alla?

ei sen tarvitse olla kovin näköinen. mutta voit listata piirrokseesi tärkeimpiä ominaisuuksia, jotta tiedetään, mistä on kyse. minä ja kaikki kerholaiset ilahtuisivat myös, jos linkittäisit oman joulu-ukkosi kommenttilootaan.

haaveiden aattovieras voi olla myös esimerkiksi corto maltese, sean connery (vanhana) tai gandalf harmaa.

luukku 16

2011-12-16T00:00:00.000+02:00

joululahja. yleensä muistan ehosteena käyttämieni kuvien ja muun silpun perusteella, mikä paketti on kenellekin. tänä vuonna olen lätkinyt kääreisiin myös käsillä olleita kirjaintarroja muistin tueksi. sangen muodikast.

tykkään tosta reidar särestöniemen maalauksesta.

luukku 15

2011-12-15T00:00:00.000+02:00

lapsukainen oppi sunnuntaina kirjoittamaan. tuore joululahjatoivelista näyttää tältä. luontoretkeilijän tarvikkeet on näistä suosikkini.

luukku 14

2011-12-14T20:43:00.002+02:00

arcangelo corelli (1653-1713): allegro ja pastoraali joulukonsertosta (op. 6). muun muassa tämä on soinut päässä viikonvaihteen ja alkuviikon (taivaallinen liveversio kylläkin - istuin viulujen ja kuorolaisten välissä kuin silli suolassa).

luukku 13

2011-12-13T00:00:00.000+02:00

luukku 12

2011-12-12T00:00:00.000+02:00

...ja kolmannessa säkeistössä tapaamme kyyhkysen. "kurkuu!" vai olikohan se sittenkin toisessa säkeistössä?

luukku 11

2011-12-11T00:00:00.000+02:00

toisessa säkeistössä esiintyy varpunen. "tsirrkuu!"

luukku 10

2011-12-10T00:00:00.000+02:00

tsekkiläinen "lintujen joululaulu" on aika hilpeä. ensimmäisessä säkeistössä kukkuu käki. "kukkuu!" (viisun voi kuunnella tuolla, jos jaksaa odottaa latautumista kohtaan 11:40 asti.)

luukku 9

2011-12-09T00:00:00.000+02:00

jouluninja. älkää hyvät ihmiset vain heittäkö roskiin karrelle palaneita pipareita koristelematta niitä ensin.

luukku 8

2011-12-08T00:00:00.000+02:00

illustration friday: "brigade". tajusin tänään, että tällainen joulukalenteri se vasta mainio olisi.

luukku 7

2011-12-07T00:30:00.000+02:00

pitäisi pitää joulukorttipaja. viidestä kymmeneen korttia riittänee. mulla on jotenkin sellainen tunne, että tänä vuonna piirretään vain viiksiä, partoja ja tonttulakkeja tussilla päälle laatikon pohjalta löytyneisiin ilmaispostikortteihin. tai ehkä kuitenkin kuvassa näkyvällä tekniikalla. paperin leikkaaminen saksilla on tyynnyttävää puuhaa.

luukku 6

2011-12-06T00:00:00.000+02:00

hyvää itsenäisyyspäivää!

luukku 5

2011-12-05T00:30:00.000+02:00

joulu perheen viisivuotiaan tapaan.

luukku 4

2011-12-04T00:00:00.000+02:00


mustavalkoinen kuusi. herringbone fir tree. henkilökohtainen suosikki. parhaita pitkiin aikoihin. (tästäkin on muutaman kappaleen postikorttipainos.)

luukku 3

2011-12-03T07:30:00.000+02:00

meidän joulukalenteri. neljä parrakasta, hiippalakkista maatuskaa, joiden sisään (paitsi pienimmäisen) voi kätkeä yllätyksiä. ainoa huono puoli on, että tämä ei auta pysymään laskuissa. (mutta sitä varten meillä on toinen systeemi, sopiviin suupaloihin pätkitty ja numeroitu iltasatu.)

luukku 2

2011-12-02T07:30:00.000+02:00

tästä oli pakko ottaa kuva. en ole koskaan nimittäin nähnyt tällaista.
kyseessä on led-jouluvalosarja sisä- ja ulkokäyttöön. olen luullut, että jouluvalosarjat esiintyvät vain myttyinä, solmuina ja sekavina vyyhteinä (tulee mieleen se markus kajon pakina - vai olikohan tämä juttu elimäen tarkoituksessa? - siitä, mitä siistille köysivyyhdelle tapahtuu, jos sen laittaa 10 sekunniksi auton takakonttiin). mutta en olekaan koskaan ostanut uutta jouluvalosarjaa. tällaisissa siisteissä, napakoissa paketeissa jouluvalohaikara ilmeisesti tuo ne. liikuttavaa!

luukku 1

2011-12-01T07:30:00.000+02:00

joulukuu joulukuu joulukuu!
kuvassa aikainen lintu. worm socks.

(tämä on olemassa myös postikorttina, jota voi ehkä ostaa yhdestä pop up -kaupasta, mutta en kerro vielä enempää koska en paljon mitään tiedäkään kun koko hommaa järjestää eräs toinen.)

movie monday #27: true story

2011-11-30T21:50:00.001+02:00

sano joku hyvä elokuva, joka kertoo jostain todellisesta henkilöstä, pyytää movie monday.

esimerkiksi näistä mieleen tulleista pidän:
+ kuninkaan puhe (yrjö VI)
+ marie antoinette (marie antoinette)
+ the new world (pocahontas)
+ perikato (adolf hitler)
+ tunnit (virginia woolf)

illustration friday: "vanity"

2011-11-29T22:40:00.001+02:00

taideterapiaa varttuneille, osa 16

2011-11-25T22:40:00.001+02:00

tällä kertaa kuviskerhossa on kyseessä vähän samantapainen aivopuoliskojumppa ja vapautumisharjoitus kuin se muutamien viikkojen takainen vasemmalla kädellä piirtäminen. olette varmaan joskus nähneet postikortin, jossa on jalalla tai suulla maalattu maalaus. aivan, tänään maalataan varpailla.

suulla ja jalalla maalaavien taiteilijoiden yhdistyksen jäsenyysedellytyksiin kuuluu paitsi se, että on vamman tai sairauden vuoksi kykenemätön käyttämään käsiään taiteen tekemisessä, yhtä lailla myös se, että teosten tekninen laatu on tasavertaista käsiä käyttävien taiteilijoiden töiden kanssa.

tämä tehtävä antaa luovan vetreyden lisäksi myös vähän kehollista perspektiiviä.

tarvitset vesivärit ja sopivaa paperia.

valitse jokin simppeli aihe, esimerkiksi lempieläin.

aika tutisevaa menoa. mutta valmista tuli, valas!

viikon elokuva: herra heinämäki ja leijonatuuliviiri

2011-11-25T11:42:00.001+02:00

Herra Heinämäki ja leijonatuuliviiri (Suomi 2011). O: MattiGrönberg ja Pekka Karjalainen, n: Heikki Hela, Adalmiina Pelli, Jukka Rasila.

Kun joku sanoo "kummeli", mulle tulee mieleen se karvainenleipuri, jolla on sätkä huulessa ja tosi tummat silmänaluset. 1990-luku. Eero Kakko rumanvärisessä pikkutakissaan. Kummeli onsellaista inhorealistisesti esillepantua huumoria, johon en koskenut pitkälläkääntikulla siihen aikaan, kun meidän luokan pojat yläasteella ei tienneetmitään mahtavampaa ja siteerasivat jotain Timo Silakkaa päivästä toiseen.

Suotakoon minulle siis se, että olen suhtautunut hiukan epäilykselläsaman porukan laatimaan lasten musiikkiohjelma Herra HeinämäenLato-orkesteriin. Mutta arvatkaa mitä? Uusi elokuva Herra Heinämäki jaleijonatuuliviiri on hyvä. Hauska. Ilahduttava. Jopa riemastuttava. Huhukertoo, että Oulun lastenelokuvafestareilla yleisö intoutui tanssimaanelokuvateatterissa.

Ei ole mitenkään itsestäänselvää, että aikuinen jaksaisikatsoa lastenelokuvan. Juonenkuljetus ja jännitys on säädetty ala-asteikäisillesopivaksi ja aina on se hyytävä pelko, että elokuvassa vain säntäillään,kiljutaan ja solkataan. Mutta Leijonatuuliviiri ei ole mikään väkinäinen kikkare. Se onrakkaudella lavastettu, sävelletty ja näytelty, lempeä nostalgiakukkanen.

Kunpa kaikilla lapsilla olisi lähellä joku sellainenaikuinen kuin tuo herttainen herra Heinämäki! Se jaksaa kuunnella, osaa neuvoa,askartelee hienoja uistimia ja hallitsee itse asiassa aika hyvin perinteisen slapstick-komiikan. Heikki Helan vatsastapuhujanumerot Mr. Negatiivi –nukenkanssa ovat pakottomia ja ihanan hihityttäviä.

Kansansivistyksellisistä syistä olen katsonut Kummeli-sketsejäaikuisena dvd:ltä. Nykyään mua jo naurattaa esimerkiksi Speedy ja Saku, Musacornerja ne naikkoset jotka on lähdössä baanalle (”mä oon lauta!!!”). Ja kas:Leijonatuuliviirin muutamia hykerryttävimpiä hetkiä aikuiselle saattaakin ollane, joissa Kummeli-hahmot tai Jukka Rasilan Studio Julmahuvi –menneisyys kuulteleekevyesti hahmojen läpi. Mutta ihan kevyesti vain, olkaa huoleti, vyöttäytykää ruutupaitoihinne ja valmistautukaa svengaamaan Lato-orkesterin tahtiin.

hyviä ihmisiä

2011-11-24T21:36:00.001+02:00

tällaisia ystäviä mulla on:
+ yksi, joka nikkaroi vanhoja autoja ja jolla siksi on hyvä valikoima työkaluja, joilla voi eliminoida polkupyörän rämän lukon. ja jos kysyn, saisinko lainata vaikkapa rälläkkää siihen tarkoitukseen, niin se tulee rälläkän kanssa ja rälläköi sen rämän lukon.
+ yksi, joka saa mut tekemään hyvällä menestyksellä ylitsepääsemättömän ja vastenmielisen tuntuisia asioita kuten lenkkeily ja maisteriksi valmistuminen. sillä on taito muotoilla asiat kuulostamaan siltä, että pystyn mihin vain. kannustavan käskevästi. (tyylilaji, jonka harvat hallitsevat.)
+ yksi, joka tekee maailman parhaat banaaniplätyt. siitä olisi paljon muutakin hyvää sanottavaa, mutta sitä on vaikea muotoilla sanallisesti. mulle nyt vaan tulee hyvä mieli.
+ yksi, joka on yhdistelmä lempeyttä ja puujalkavitsejä. itse kotoisuus.
+ yksi, jonka seurassa mulla on aina sellainen olo, että kaikki palapelin palat on paikoillaan. oikeastaan nämä kaikki on sellaisia. mutta tällä tyypillä se on ominaisuus. ja jos mulla on paha mieli, se katsoo mun kanssa elokuvien ja sketsisarjojen pilalle menneitä otoksia, siis niitä pätkiä joissa näyttelijän pokka ei pidä.

kuvan kengät eivät liity tapaukseen.

paras ilo

2011-11-23T22:33:00.000+02:00

kuvitelkaa mielessänne 50-lukulaisia naisia ja miehiä virheettömine kampauksineen ja hohtavine hampaineen. muistakaa ajanmukaiset, täydellisesti istuvat juhla-asut ja autuas, herkeämätön hymy. kas noin. nyt laittakaa ne ihmiset laulamaan metrotytöt-saundilla seuraava:

vuoden hauskin aika varmaan
aina on tää joulukuu.
monta seikkaa kummallista
silloin jälleen tapahtuu.
joululahjat, kuiskutukset
kaikki mieltä jännittää.
ympärillä kaikkialla
joulun kellot helkähtää.

toi amerikkalainen renkutus oli yksi mun lempijoululauluista pienenä. jostain syystä se edusti antamisen iloa. edellisen postauksen jälkeen on syytä jakaa mun tämänvuotiset tuumat joululahjontaan:

+ haluaisin tehdä kaikille tämmösiä neulottuja kaulakoruja.
+ valokuvaajan hanskat on työn alla
+ tänäkin vuonna ajattelen seed bombeja. niitä on helppo tehdä, mutta ei huvittais hankkia kymmenen kilon saviköntsää vain sitä varten. etsystä niitä sais tietty valmiina, ja eden project myy seedbomb making kittejä.
+ liputan, tanssin ja laulan konseptilahjojen puolesta. esimerkiksi videovuokraamon lahjakortti + pari pussillista luomunaksuja (tai säkillinen irtokarkkeja, riippuu vastaanottajasta) = leffailta-kit. minä ainakin ilahtuisin.
+ omatekoista mysliä. se on ylellistä. tämä on totuus. siemeniä, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä ja kaiken maailman superruokia kaurahiutaleiden sekaan. jos lisätään hunajaa tai siirappia ja paahdetaan uunissa, niin ainakin tuoksu on huumaava. tai sitten mitä tahansa hyvää syötävää furoshikitse.
+ sitten jotain, minkä voi ostaa kaupasta ja pyytää paketoimaan jo siellä, ei tarvitse liata käsiään ollenkaan: nemo kustannus on julkaissut mainion kirjapakkauksen nimeltä tehdään elokuva! opi käsikirjoittamaan, ohjaamaan, kuvaamaan ja leikkaamaan elokuvia. se on suunnattu lapsille mutta sopii myös aikuisille.

joululahjatoivelista

2011-11-23T21:55:00.000+02:00

maailmanrauhan lisäksi: pähkinöitä ja pistaasisaippuaa. siinä se.

...mutta jos joku (esim. joulupukki?) kuitenkin välttämättä haluaisi antaa mulle jotain, niin voin ehdottaa muutamia asioita:
+ feikkitatuointipaperia (!!!) (via lilla a)
+ pac man -piparimuotit
+ uusi otsatukka (joku hyvännäköinen. tämä huomautus siltä varalta että listan lukija on nenäkäs saivartelija.)
+ pitkä eteismatto, kenties jotain tämän tapaista
+ listography-kirja. en käsitä, miksei mulla vieläkään ole sellaista.
+ joku oli tehnyt jääpala-astiaan valmiita viherpirtelö-tiivisteitä. nerokasta! riemastuisin, jos joku kiva tulisi joulun alla käymään, levittäisi hyvää mieltä ja keijupölyä ympärilleen ja toisi viherjääpaloja pakastimeen.
+ kanelimaan metsäläiset-askartelujuliste. sen pitäisi oikeastaan löytyä viimeisestä joulukalenterin luukusta; olis sitten tekemistä aattoaamuna.

kuva: kanelikauppa

haluan myös mainita, että esimerkiksi vanhasta kirjasta tehty kirjanmerkki, neulakirja ja itetehty raakasuklaa on olleet jymymenestyslahjoja. jymy, kuuletteko.

ps: mitä vanhemmaksi tulen, sitä varauksettomamman ihailevasti suhtaudun marimekkoon.

craft it forward, coward

2011-11-22T22:53:00.001+02:00

helmikuussa erehdyin osallistumaan projektiin nimeltä craft it forward. silloin ei tarvinnut muuta kuin uhata askarrella jotain viidelle ensimmäiselle ilmoittautuneelle kuluvan vuoden loppuun mennessä. niiden viiden piti tehdä sama homma tahoillaan. kohta kaikki askartelisivat toisilleen ja maailmassa olisi rauha!

lokakuun pimeinä tunteina murehdin koko hullutusta. mitä ihmettä näpertäisin? sen pitäisi olla
+ jotain, minkä ilkeää lähettää toiselle ihmiselle;
+ jotain, minkä jaksaa tehdä viisi kertaa;
+ mielellään jotain, minkä tekemisessä on itse hyvä.
öö. sopisiko jonkunlainen re-do? joku juttu, jossa kierretään ensin muutama kirppis ja sitten liimapyssy tekee enimmän työn? kuulostaa kohtuulliselta.

tämmösiä niistä tuli. nappimagneetteja ja lisäksi teräsmies-sarjakuvista sekä origamipaperista tehtyjä kirjanmerkkejä (jotka on muuten varsin näppäriä). kehtasin lähettää, vaikka hilkulla oli.

viikon elokuva: kesken

2011-11-17T23:11:00.001+02:00

Lukutoukilla on usein huojahteleva,hiirenkorvainen kirjapino yöpöydällä ja montakirjaa kesken. Pitääkin olla. Neulootikoilla eli neulehulluilla on kesken montaneuletta yhtaikaa. Siten voi valita lankakasasta aina mielialaan sopivan näprättävän. Mutta entäs leffatoukalla – voiko monielokuva kieriä puoleenväliin nähtynäkirjahyllyn päällä? Totta mooses voi.

Kovin hyväratkaisu se ei ole, mutta tilanteeseen päädytäänkinyleensä olosuhteiden pakosta. Kulunut viikko on saanut minutentistäkin vakuuttuneemmaksi siitä, että”kotiteatterissa” ei ole mitään ihanaa ja ettäkotiteatterin pitäisi sijaita jonkinlaisessa pommisuojassa,jotta se olisi alkuunkaan hyödyksi.

Nauhoitin Vain muutamandollarin tähden perinteitä kunnioittaen VHS:lle ja pelkään,että videonauha kuluu puhki ennen kuin saan katsottua elokuvanloppuun. Ensimmäiset kymmenen minuuttia olen katsonut nyt neljäkertaa ja yhtenä iltana pääsin yli ensimmäisenvartinkin. Mutta joka kerta tulee joku perheenjäsen heilumaantelkkarin eteen tai rallattelemaan korvanjuureen. Myös yöllä. Tämäntyyppisistäteknis-elämäntilanteellisista syistä nyt on siiskesken

+ Vain muutaman dollarin tähden(italia 1965)

+ Eräs joulutarina (ranska 2008)

+ Poikamiesboksi (USA 1960)

Mantshurian kandidaatin katsominentuntui vielä tuhoontuomitummalta tapaukselta kuin mainitsemanispagettiwestern. Nukahdin monena iltana kesken. Mutta sinnikkyyteni ansiosta se on nyt nähty, traagista loppuaan myöten. Sopii kysyä, onko tässä järkeä ollenkaan. Enkö voisi vaikka lukea kirjoja? Tai neuloa jotain? Eikö elokuvan idea ole nimenomaan, että se katsotaan yhdeltä istumalta, ilman häiriöitä, ilman vierustoverin kommentteja (lukuunottamatta naurua hauskoissa kohdissa, mikä on toivottavaa, ilahduttavaa ja siis melkein pakollista), ilman vessataukoa? Eikö elokuvat ainakin nykyään ole yleensä rakennettu juuri tällaista oletustilannetta varten dramaattisine nousuineen ja suvantokohtineen? Vai yritänkö katsoa vääränlaisia elokuvia? Voisiko joku suositella sellaista leffaa, missä popkornin kuuluukin lentää?

viiksikuu

2011-11-16T09:55:00.001+02:00

nyt on movember, viiksikuu.
"Marraskuussa joka vuosi Movember pyytää miehiä ympäri maailman kasvattamaan viikset. Tarkoituksena on kerätä varoja ja nostaa tietoisuutta miesten terveysongelmista. Movemberin (kuukauden, joka ennen tunnettiin marraskuuna) 1. päivänä miehet (Mo Bros) rekisteröityvät osoitteessa movember.com puhtaaksi ajelluilla kasvoilla ja omistavat sitten koko marraskuun tyylikkäiden viiksien kasvatukseen." (movember.com)

hyväätekevän karvoituksen kunniaksi viimeaikaisten ilahdusten lista aiheesta:
+ moustair.tumblr.com "Where men meets moustaches meets hair meets moustaches meets hair meets MOUSTAIR."
+ i made you a beard - toinen toistaan hienompia parta- ja viiksiaiheisia piirroksia ja muuta. ei päivity nykyään pal yhtään, mutta ei haittaa.
+ ou jee
+ the beach boys
+ the sixth petalin viikset. ja mikä parasta, lista asioista ylpeänä esittää alennuskupongin the sixth petalin etsy shoppiin: -15% koodilla VIIKSIKAHELI marraskuun, siis viiksikuun, loppuun asti.

"instant greatness!" kuvat: the sixth petal.

movie monday #25, nousukkaan tunnustukset 2

2011-11-15T18:30:00.001+02:00

tällä viikolla movie monday pyytää paljastamaan, mitä elokuvaa, joka jokaisen tulisi nähdä en ole nähnyt. mutta minäpä olen kunnostautunut viime aikoina siinä määrin, että vastaus ei tullutkaan lonkalta. vuosi sitten mulla olis ollut tukuittain noloja tunnustuksia. hyvät, pahat ja rumat. kummisetä. seitsemän samuraita. huh! mutta filminousukas on tehnyt parannuksen, kuten lupasi. ilmestyskirja nyt, check. vaarallinen romanssi, check. reservoir dogs, check. ja... hetkinen. tappajahai? enkö ole nähnyt tappajahaita?? taidanpa katsoa sen vielä tänään. (...paa-da. ...paada.)

sana viikonvaihteeksi

2011-11-11T13:16:00.001+02:00

joskus on tarvetta kotoperäisille kirosanoille. tällä tarkoitan lähinnä kimmastuksen ja tuskan älähdyksiä, joita käytetään silloin kun tavanomaiset manaukset ovat syystä tai toisesta käyttökelvottomia. joku ei ehkä halua kiroilla ja joku taas käyttää mielellään mahdollisimman eläväistä kieltä. varsinkin lapsiperheissä keksitään usein omia ilmauksia.

minun älähdystarpeeni liittyvät yleensä niihin hetkiin, kun muistan unohtaneeni jotakin. napakka kaksitavuinen riittää, enkä anna kovin mielikuvituksellisten vaihtoehtojen häiritä olennaista tunnetilaa. seuraavat ovat suosikkejani:
+ voi pieru
+ voi tauti
+ voi kyörä
+ voi muna
legopalikkaan astumiseen riittää ahdistunut, nouseva "auuuuh".

puolisoni on erikoistunut yhdyssanoihin, jotka nekään eivät ole kovin polveilevia. "pierumakkara" ja "kyörämakkara" ovat suosittuja ulvahduksia. myös epätoivoinen valitus "tautisen tautinen" kajahtaa toisinaan.

hyvää viikonloppua.

viikon elokuva: pina

2011-11-10T22:47:00.001+02:00

Pina (Saksa/Ranska/Englanti 2011). O: Wim Wenders, n: Pina Bausch ja Tanztheater Wuppertal.

Pina on elokuva tanssija-koreografi Pina Bauschista - dokumentti, tai tanssielokuva, tai oikeastaan kunnianosoitus. Se käsittää enimmäkseen tanssinumeroita, jotka on toteutettu upeasti erilaisissa maisemissa. Dokumentin päähenkilö kuoli kesken kuvausten, joten on luontevaa, että Bauschin koreografiat on nostettu häntä edustamaan. Juuri tanssi kertoo parhaiten siitä, kuka Pina Bausch oli.

Mutta silti olisi ollut kiinnostavaa kuulla Bauschista enemmänkin. Jo elokuvan alussa nähtävä Kevätuhri saa kylmät väreet kulkemaan pitkin poikin, mutta minulle elokuvan parasta antia oli tanssiseurueen väen puheenvuorot. Wenders on toteuttanut ne taidokkaasti siten, että tanssijoiden läsnäolo on käsinkosketeltavaa.

Ei valittamista. (Paitsi ne hiiden 3D-rillit.)

illustration friday: "stripes"

2011-11-08T15:35:00.000+02:00

lapseni.

my kid.

(ja sit on tiätty the white stripes - simpsonien versio the hardest button to buttonista, eikä alkuperäinenkään ole hullumpi.)

jollotus

2011-11-05T08:46:00.003+02:00

jouluhullut on liikehtineet elokuusta asti. nyt on heränneet jotkut heiveröisemmätkin, minä esimerkiksi. mielessä on seuraavat joulunviettoon liittyvät asiat:
+ blogin joulukalenteri
+ joulukuusenkoristeet
+ piparkakkutalo
+ casablancan pikkujoulukemut (maantieteellis-kulttuurisiin faktoihin takertumatta; voidaan olla vaikka istanbulissakin). olen varmasti selittänyt tästä jo monta kertaa. tuoreista mintunlehdistä haudutettua teetä laseista, pähkinöitä ja taateleita ja baklavaa ja lokoumia. duke ellingtonin pähkinänsärkijä-sarja soi taustalla, ehkä myös pharoah sandersin tuotanto, ja meillä on fetsit päässä. illan päätteeksi katsotaan casablanca. tai marokko.

ps: syötiin paketillinen piparkakkutaikinaa. tollai sivistyneesti, kuten kuvasta on nähtävissä.

viikon elokuva: vankileiri 17

2011-11-04T15:35:00.001+02:00

Vankileiri 17 (Stalag 17, USA 1953). O: Billy Wilder, n: William Holden, Don Taylor.

Sotaelokuvat. Kylmä mutakuoppa,huonoa ruokaa, verta, hikeä ja ahdistusta. Juoksentelu- jakarjumiskohtauksia sekä luultavasti muutama räjähdys.Tylsiä strategisia siirtoja. Haukotus, kiemurtelua.

Jo pitkään sotaelokuvan päätehtävä on ollutkertoa siitä, kuinka painajaismaista ja absurdia sota on. Onneksi myös Billy Wilder ohjasisotaelokuvan! Vankileiri 17:ssa on tartuttu absurdiin puoleen ja korvattu painajaiset vastustamattomalla ilveilyllä

Vankileirin nro 17 vangit (amerikkalaisia lentäjiä) mongertavat pitkämieliselle saksalaiselle vahtiupseerilleen siansaksaa, pelaavat lentopalloa, lyövätvetoa hiirten raveissa ja yrittävät iskeä viereisenleirin venäläisiä naisvankeja.

Kaiken kepeän hölmöilyn rinnalla elokuvassa on myös oikea, wildermäisen hiottu juoni. Se tässä onkin mestarillista:samanaikainen makoisa hupaisuus ja järkähtämättömästi etenevädramaattinen ote. Tuvassa on vasikka, varmaankin tuo mustan pörssin asiantuntija, sgt. J. J. Sefton... Wilder hallitsee yksityiskohdat. Ja jännitys tiivistyy.

Monissa sotaelokuvissa on usein vähintään puolet ihmissuhdekuvausta ja buddy filmiä; halutaan käsitellä paitsi räjähdyksiä ja sotastrategiaa, myös sitä, millaista on, kun kasa miehiä laitetaan pandoran lippaaseen ja kansi kiinni. Oma lempikohtani on parakissa järjestetyt, tunnelmalliset joulutanssit, jotka tanssitaan tämän klipin keskipaikkeilla. Sodassa on käytettävä niitä aineksia, mitä on saatavilla. Kahvi tehdään sikurista, leipä petusta, joulukoristeet YK:n lahjoittamista pingispalloista, tanssipartneri siitä kaverista joka istui samassa poterossa ja joutui samalle vankileirille...

Jostain syystä Vankileiri 17 toi toistuvasti mieleen Seitsemän samuraita. Ja Piukat paikat. Riemastuttava yhdistelmä.

Oheiskatselmistoa:

Kaunis elämä (Italia 1997)

Band of Brothers (HBO:n minisarja, 2001)

taideterapiaa varttuneille, osa 15

2011-11-03T14:42:00.002+02:00

tänään kuviskerhossa ollaan muita. kuvan taakse voi piiloutua. toisaalta sen takana voi myös seistä itsevarmasti.

tehtävää varten tarvitset kameran ja jonkun sopivan kuvan. kuvan pitäisi esittää ihmisen tai eläimen päätä ja sen kannattaa olla vähintään A4-kokoinen, mieluiten rintakuva. voit mennä kirjastoon ja valita jonkun kuuluisan tai hienon taideteoksen. tai sitten otat sellaisen kuvan kuin kotoa löytyy.

pyydä kaveri ottamaan valokuva tai käytä kameran itselaukaisijaa. molemmat vaihtoehdot on hauskoja. voit myös yrittää ottaa kuvan hot or not -tekniikalla eli oman käsivarren päästä, mutta se on vähän hankalampaa. aseta kuva kasvojesi eteen sopivalle korkeudelle. klik.

voit joutua näppäämään aika monta otosta ennen kuin saat sopivan tuloksen...

tässä man rayn huulet. näillä huulilla ollaan hupailtu iltana muutamana. muistin ensin, että maalaus olis ollut salvador dalin, ja tällainen tuli vastaan.

ensisijaisena inspiraation lähteenä on tämä kirjakaupan kampanja. myös näitä käsikasvoja kannattaa harkita. tämä peilin avulla tehty kuva on myös hieno. myös tämä ja tämä kuva tulivat mieleen.

movie monday #23: tuntematon

2011-11-02T21:49:00.000+02:00

tällä viikolla movie mondayssa kysellään tuntemattomia suuruuksia. siis erinomaista elokuvaa, josta kukaan ei ole ikinä kuullutkaan.

tähän tarvittaisiin nyt joku omituinen taide-elokuva. ja yhtäkkiä en keksinyt yhtään. joskus yritin tykätä peter greenawaysta, mutta ei siitä oikein tullut mitään, eikä greenaway edes ole tuntematon. sopisiko harmony korinen tuotanto? olin vähän ihastunut siihen joskus nuorempana (varmaan lähinnä siksi kun sillä oli jossain lehtikuvassa groucho marx -paita päällä).

päätin, että mikä tahansa forrest gumpia tuntemattomampi elokuva saisi luvan kelvata. lista asioista suosittelee:
+ koyaanisqatsi (USA 1982) ihminen vs. luonto. philip glassin musat.
+ delicatessen (ranska 1991) mun lempielokuva 10 vuotta sitten. ohjasi jean-pierre jeunet ja marc caro.
+ kukaan ei rakasta minua (saksa 1994) näin tän teini-ikäisenä elokuva-arkistossa ja olin haltioissani. on siis ainakin 50% mahdollisuus, että tämä kannattaisi katsoa.

illustration friday: hibernate

2011-11-02T12:26:00.000+02:00

hyvä ostos

2011-10-29T00:26:00.000+03:00

mun edellä kaupan kassajonossa mennyt osti
+ kolme levyä tummaa minttusuklaata
+ kaksi pussia dracula-pastilleja ja
+ pullan.
olisi ollut hauska tietää, millaista illanviettoa se suunnitteli noine erinomaisine eväineen.

movie monday #22, luuranko kaapissa

2011-10-26T13:15:00.003+03:00

en ole oikeastaan ikinä katsonut elokuvia näyttelijöiden perusteella, olipa kyse sitten sellaisesta järkäleestä kuin humphrey bogart tai sellaisesta ihanuudesta kuin kate winslet. tosin, mitä enemmän katson esimerkiksi hollywoodin kultakauden elokuvia, sitä paremmin tajuan, miten oleellista näyttelijän karisma ja aura on koko elokuvalle, varsinkin kun ajatellaan elokuvaa laajemmin kuin vain 120 minuutin audiovisuaalisena kakkuna. mutta silti. "katsonpa tuon elokuvan vain koska siinä on cate blanchett/cary grant/lisää oma valinta" ei kuulu valikoimaani.

kaksi poikkeusta kuitenkin on. 1) buster keaton. mää prakastan buster keatonia. buster, ikuisesti. sitten movie monday kysyi, onko sellaista näyttelijää josta olisi tullut henkilökohtainen suosikki vastikään. vastaus, jonka mutisen naama punaisena ja kengänkärkiäni katsellen, on 2) russell crowe.

pari vuotta sitten en edes erottanut russell crowea ja kevin spaceyä toisistaan, mutta viime uutenavuotena sain oudon kohtauksen, jonka kourissa päätin katsoa kaikki elokuvat joissa russell crowe esiintyy. nistä 32 elokuvasta olen katsonut tänä vuonna 28 (mistä syystä koin keväällä beingjohnmalkovichmaisen hetken, kun katsoin heijastustani bussin ikkunassa mutta oman pään tilalla näkyikin russell crowen naama). olen sinnitellyt läpi jopa sellaisten tuubaelmien kuin love in limbo ja todistettavasti elossa. kuvitelkaa minua, joka pidän esimerkiksi jim jarmuschin ja pedro almodovarin elokuvista, katsomassa semmoista amerikkalaista jätkänyyhkyä kuin gladiaattori. mutta en voi sille mitään. se on joku selittämätön, feromonien kaltainen juttu. ehkä se menee jo pian ohi. lupaattehan, ettette kiusaa mua tästä.

lisää pikaruokaa

2011-10-21T11:15:00.000+03:00

slow food on mukavaa, jos sillä tarkoitetaan jotain pataa johon vain pilkotaan ainekset ja annetaan muhia hellalla tai uunissa tuntikaupalla. jos sillä tarkoitetaan sitä, että on vietettävä koko päivä keittiössä pilkkomassa ja näpertelemässä jotain taikinanyyttejä, se ei ole mukavaa. siinä tapauksessa pikaruoka on mukavaa.

paistettu riisi on yksi mun suosikeista. tämä ei ole dogmaattisesti valmistettu kaukoidän keittiön herkku, vaan mun oma versio.
tarvitset näitä:
+ keitettyä riisiä, mieluiten kuivahtaneita tähteitä edellispäivältä
+ sipulia silppuna
+ seesamiöljyä
+ herneitä
+ kananmuna tai pari
+ omenaviinietikkaa
+ ruokosokeria
+ ruususuolaa
+ mustapippuria
tee näin:
kuumenna öljy pannulla. kuullota sipulit. paista riisi kullankeltaiseksi (öljyä saa siis olla rutkasti). lisää loraus etikkaa ja herneet. mausta sokerilla (teelusikallinen), suolalla (veitsenkärjellinen) ja pippurilla (ripaus). riko joukkoon vielä muna ja paista koko riisihöystö kokkelimaiseksi jutuksi. nautitaan höyryävän kuumana.

taideterapiaa varttuneille, osa 14

2011-10-19T15:37:00.002+03:00

tänään kuviskerhon aiheena on kubismi.

tarvitset yhden valkoisen ja yhden värillisen paperiarkin, väriliidun, sakset ja liimaa.

aloita piirtämällä muotokuva väripaperille. tässä on äitini 60-luvun otsatukassaan.

leikkaa sitten paperi muutamaan erimuotoiseen osaan.

asettele ja liimaa osat sitten uuteen järjestykseen valkoiselle paperille. valmis!

tämä juttu on matkittu kokonaan marion deucharsin mainiosta kirjasta let's make some great art. (kirjan hauskimpia harjoituksia on muuten tilaisuus yrittää piirtää mona lisalle hymy: sivulla on mona lisa viiteen kertaan mustavalkopiirroksena, ilman suuta.)

art club goes cubism. an exercise from marion deuchars' splendid book let's make some great art.

kuvia suomesta

2011-10-18T22:02:00.000+03:00

movie mondayn viikon kysymys kuuluu suunnilleen, että minkä kotimaisen elokuvan näyttäisit ulkomaiselle kaverille. mietin asiaa. mulle ei tullut mieleen mitään. joskus (välillä tuntuu siltä, että aika usein) on niin, että päässä ei tunnu olevan mitään muuta kuin yksi laidasta toiseen orpona ajelehtiva ruohopallo. mitäs niitä suomalaisia elokuvia olikaan?

mies vailla menneisyyttä ainakin. se on mun lempi. lempikotimainen, lempikaurismäki. lempivärit ja lempidialogi ja lempihaahuilua. lempikohta on se, kun ne soittajapojat on tulleet sen menneisyydettömän miehen parakkiin jukeboksia kuuntelemaan.
toisaalta lukiolaisena rakastin arielia, joka on työläis-trilogian keskimmäinen osa.
mutta ehkä valitsisin sittenkin jonkun dokumentin. niitä tehdään suomessa kai aika hyviä? miesten vuoro esimerkiksi, tietenkin. mutta mun suosikki lienee susanna helken ja virpi suutarin joutilaat (pitäisikin taas katsoa ja tarkistaa, vieläkö se on hulvaton). ihailkaatten myös sen youtubessa kirvoittamia kommentteja.

ps: puolisoni pitää salaa elokuvasta tyttö sinä olet tähti.

hullu amerikan-täti

2011-10-17T21:26:00.001+03:00

mulla on mielikuvitussukulainen: hullu amerikan-täti. se on kovaääninen ja käyttää valtavan leveälieristä ja koristeellista hattua ja on hiukan vinksahtanut. (ihan vähän vain, ei niin että olisi varsinaisesti hullu, mutta kuitenkin.) se tulee visiitille etukäteen varoittamatta, mutta on onneksi leiponut tajuttoman suklaakakun.

puolisoni kävi amerikassa ja toi tuliaisia:

+ kirjavia muroja, joiden sekaan on laitettu vaahtokarkkeja
+ mansikkapiiraan makuista (huutomerkki, huutomerkki) purkkaa
+ maapähkinävoi-suklaarakeita
+ kool aidia (ei juotavaksi vaan värjäykseen)
+ sateenkaarenvärisiä hedelmäkarkkeja (joita ei voi missään nimessä syödä; lapsetkin tajusivat tämän ja käyttivät niitä muovailuvahana)
+ brownie mixejä (mä teen joku päivä tätä)
+ altoidseja peltiaskeissa (itse makeiset on aika hyviä, mutta ne peltiaskit vielä monin verroin parempia. "22 manly ways to reuse an altoids tin." tai jos tekis tämmösen ötökkäkodin?

souvenirs from america: crazy cereal, strawberry pie flawored chewing gum and all that. and altoids in tin cans.

- - - - -

kokonaan toinen asia: kanelimaassa on arpajaiset. jee!

viikon elokuva: piiat

2011-10-15T10:34:00.000+03:00

Piiat (The Help), USA 2011. O: Tate Taylor, n: Emma Stone, Viola Davis, Octavia Spencer.

Koskaan ei pitäisi mennä katsomaan elokuvaa trailerin perusteella. Trailerit ovat kuin bebe-leivoksia. Pidän niistä ja pystyn ahmimaan montakin, kunhan on muutamia eri makuja. Mutta ei kai kukaan sellaista pizzan kokoista pystyisi syömään, eikä ole tarkoituskaan. Silti ei ole reilua, että siitä bebestä tehdään elokuva kaatamalla päälle litra vettä ja sekoittamalla.

Tiedättehän, miten paljon oma tila ja asento (sekä henkinen että ruumiillinen) vaikuttavat elokuvakokemukseen. Niin paljon, että oikeastaan ei tunnu järkevältä sanoa mitään jälkeen päin pelkästä elokuvasta. Pitäisi puhua koko silloisesta nykyhetkestä. Edellisellä elokuvateatterikäynnilläni olin sellaisessa mielentilassa, että liikutuin raha-automaattiyhdistyksen mainoksestakin. Ja tietysti myös Piiat-elokuvan trailerista.

Hivenen vaisultahan elokuva vaikuttaa, jos odottaa sen nostattavan samanlaista hihkumisen pakkoa kuin traileri, johon on pakattu kaikki filmin mojovimmat kohdat ja aseteltu ne ehkä vielä dramaattisempaan järjestykseen kuin elokuvassa. Piiat on silti ihan mainio ja hykerryttävä paketti. Sen ote on mukava ja horjahtelematon (paketti! mää sanoin!); ei liian vakava (vaikka aihe - valkoisten mustat kotiapulaiset ja 60-luvun ihmisoikeusliike - vakava onkin) mutta ei myöskään liian hilpeä.

Ehkä oma mielentilani vain oli hiukan veltto tuona tiistai-iltana. Ehkä Piiat on ihan hyvä elokuva. Kuka tietää?

Oheiskatselmistoa:
Mehiläisten salaisuudet (USA 2008)

kapista kettua auttamassa

2011-10-14T17:33:00.003+03:00

käytiin turun kirjakahvilassa. kettu sai viisi violettia haiventa. ja me valittiin itsellemme yksi herkku joka haiventa kohti:

mokkapala

minttu-suklaamuffinssi (ei muffinia. terveisiä vaan rintamalinjalta. ei väistytä vaikka tunnetaan!)

mansikkapiirasta

vadelmanlehtiteetä ja

variksenmarja-mansikkamehua

remeding the fox and eating delicacies in the book cafe. brownie, cupcake, pie, raspberry leaf tea, crowberry juice.

tanssii joittenki kanssa

2011-10-13T21:35:00.000+03:00

movie monday #20.
kivoimpia elokuvatansseja:

1 donald o'connor kaatuilemassa hervottomasti ja koikkelehtimassa laulavissa sadepisaroissa. se tarttuu: vähän aikaa tuntuu siltä, että sitä pystyisi itsekin kävelemään seinää pitkin ja muuta kahjoa.
make 'em laugh.

2 kun billy elliot syöksähtelee pitkin durhamin katuja

3 orlando, se kohta missä on pidot jäällä ja tanssitaan pavane ("belle qui tiens ma vie"). tyyppien asut on huikeita ja luistimet vielä huikeampia. varsin tyylikkäät kemut.

tätä kirjoittaessa tuli vielä mieleen mikäpä muu kuin yks' kaks' kolme.

keräilijä-metsästäjän aamiainen

2011-10-08T23:03:00.002+03:00

hidas lauantaiaamu. parasta laatua. satsumakausi on alkanut. ikkunan takana hehkuu oranssi ja keltainen metsä. vaellan keittiöön ja poimin aamiaiseksi

muutaman palan tummaa minttusuklaata

kourallisen manteleita

kupin metsämarja-lakritsinjuuriteetä ja

satsuman.

urban gatherer hunter's breakfast: wandering to the
kitchen and picking up some dark mint chocolate,
a handful of almonds, a cup of forest berry tea and a satsuma.

taideterapiaa varttuneille, osa 13

2011-10-06T14:39:00.001+03:00

tänään kuviskerhossa piirretään omat kädet.

tarvitset paperia ja kynän (ja omat kädet).

jos olet oikeakätinen, tee näin: piirrä paperille ensin mallista vasen kätesi ja sen jälkeen sen viereen oikea kätesi. vasen käsi piirretään tietysti oikealla ja oikea vasemmalla kädellä. jos olet vasenkätinen, tee päinvastoin. jos osaisit selittää tämän vielä hankalammin, näytä taitosi kommenttiloodassa.

tulos. ihana. kun käy ilmi, että piirrän nätimmin vasemmalla kädellä, jolla en ole uskonut osaavani tehdä mitään muuta kuin pidellä puhelinta, en tiedä mitä ajatella.

drawing hands in the art club. first draw your left hand with your right hand (if you're right handed), then draw your right hand with your left. if you're a leftie, do it the opposite way.

"olipa kerran kuningas...

2011-10-05T14:41:00.001+03:00

jolle ei kasvanut lainkaan partaa. kuningas oli siitä hyvin huolissaan."

nyt kaipaan kommentteja. onko tämä hieno, jos ei välitetä nyt siitä miten epämääräiseltä märkänä skannattu kangas näyttää, vai olenko ihan hakoteillä? saanko niskaani jonkun kansallisen (tai vielä pahempaa, kansainvälisen) kirjonta- ja ristipistoseuran, kun en tiedä miten asiat oikeasti kuuluu tehdä? tämä on alkusoitto keskikookkaalle projektille, johon ei huvittaisi vaivautua jos se oliskin susi.

"once upon a time there was a king who had facial hair problems." in need of comments. is this image good (other than the wrinkles) or is it just me?

pelottavat elokuvat

2011-10-03T17:33:00.001+03:00

movie monday utelee tällä viikolla kauhuelokuvista: mikä ja kuka pelottaa?

minä vältän kauhuelokuvia. ne on liian pelottavia. se on kuulemma ihanaa, kutkuttavaa pelkoa, joka menee ohi, mutta ei minusta. säikky olo jää: on kuin niskaan olisi takertunut jotakin. häiritsevät kuvat muodostavat melkein kuin jälkikuvia, joita on vaikea saada pois päältä. en varmana suostuisi katsomaan paranormal activityä. toisen kerroksen laulujakin oli melkein liian pelottava.

tosin olen kyllä karaistunut sitten pelkurimaisimpien päivieni. olen uskaltanut katsoa esimerkiksi the othersin ja päättömän ratsumiehen. harvoja katsomiani varsinaisia kauhuelokuvia on ollut evil dead 2.

kammottavin näkemäni elokuva on kuitenkin ollut uhrilampaat. se ei lähtenyt mielestä viikkoihin. halusin nukkua valot päällä. hyytävä, karmiva, kellari, hullu, ei puhuta siitä.

viikon ruokalista

2011-10-03T11:38:00.000+03:00

tällä viikolla kotona:
+ pasta e ceci
+ uunissa paahdetut perunat ja fetasalaatti
+ inkivääri-porkkanakeitto
+ spagettia, cashewpähkinöitä ja soosi aurinkokuivatuista tomaateista
+ jotain missä on lohta ja perunoita
+ pannaria

tällä viikolla tarhassa:
+ jauhelihapihvit, vaalea kastike, perunat
+ pestokuorrutettua kalaa, perunamuusia
+ kasvislasagne
+ hernekeitto
+ kalkkunaviillokki, täysjyväriisi

tämmönen on tekeillä. this is what i'm up to right now.

inspirandom

2011-10-01T20:32:00.003+03:00

+ robert hannibal
+ vain bollywoodissa (odotan edelleen kovasti, että bollywood tekisi oman elokuvasarjansa harry potterista)
+ fleet foxes
+ kanelikaupan leikkijulisteet
+ tim severin: nahkaveneellä yli atlantin (kirjavaliot: 1979) "Vuosina 1976–1977 purjehtija Tim Severin todisti, että Pohjois-Atlantti on todella mahdollista ylittää muinaisirlantilaisella curragh-nahkaveneellä."
+ marion deuchars: let's make some great art (kivoista kivoin kirja, jota matkimatta ei voi kuviskerhoa pitää)
+ etsin ihanteellista konseptia perhepotretille
+ tämä aamiaisblogi-klassikko ja talkkuna (hämäläinen, piimän ja fariinisokerin kera kuten ukkikin sitä söi)
+ tämä sinipunavalkoinen kissa:

viikon elokuva: midnight in paris

2011-09-30T13:59:00.000+03:00

Midnight in Paris (USA 2011). O: Woody Allen, n: Owen Wilson, Rachel McAdams.

On jotenkin epäilyttävää, kun kaikki tutut vuoron perään kommentoivat haltioituneina samaa elokuvaa. Vai niin, vai oli Midnight in Paris sinustakin ihana elokuva. Mitä, sanoitko juuri "kiitos, Woody Allen"? Mikä siinä elokuvassa nyt niin ihmeellistä oli?

Varsinkin kun en ole koskaan oikein pitänyt Woody Allenin elokuvista. Kuulostavat yleensä mahtavilta jonkun toisen kertomina, mutta ovat vähän puisevia itse katsottuina. Vaikka toisaalta, on kyllä sellaisiakin Woody Allen -elokuvia kuin Annie Hall... ja Manhattan... ja tietysti Ota rahat ja juokse... Midnight in Parisista puhumattakaan. Jospa minä olenkin aikuistunut ja pidän nykyään Woody Allenista?

Niin, Midnight in Paris. Se on valloittava. On ihastuttavaa huomata katsovansa elokuvaa jatkuva hymy kasvoilla, sellainen hymy jossa hampaatkin näkyy. Midnight in Paris on hauska, nokkela ja sivistynyt - ja pitää katsojaakin suhteellisen sivistyneenä. Kaikki tämä woodyallenmaisen sujuvalla, keinahtelevalla, rennosti soljuvalla tavalla. Siitä minä pidän.

Midnight in Paris olisi makoisa vaikka se jatkuisi suunnilleen sellaisena kuin miten ensimmänen vartti sujuu. Mutta tässä elokuvassapa on fantastinen käänne. En kerro yhtään enempää siltä varalta, että joku ei ole vielä nähnyt sitä. Joka tapauksessa tuo fantastinen realismi riemastuttaa minua ja varmaan muitakin.

(Enkä voi olla ajattelematta, miten hauskaa on täytynyt olla tehdä roolitusta tähän elokuvaan. Ernest Hemingway... veteläpolvista mutinaa. Ja Owen Wilson - luulin että se on täys tusinaukkeli, mutta ei se olekaan ilmeisesti ollut sen oma vika vaan niiden elokuvien, joissa se on näytellyt. Wilson on napakymppi Midnight in Parisin päähenkilöksi. Outo sekoitus jotain Robert Redfordia ja Woody Allenia, vai miten sen sanoisi. Yksinkertaisesti rakastettava pihalla olevana, tunteellisena ja vaatimattomana älykkönä.)

En kovin usein suosittele mitään elokuvia kenellekään, koska en halua joutua vastuuseen toisen ihmisen elokuvakokemuksesta. Mutta Midnight in Parisia taidan suositella. Melkein kaikille paitsi kyynikoille. Kyynikot pureskelkoot kynsiään ja katsokoot vaikka tätä.

Oheislukemistoa, -katselmistoa ja -kuunnelmistoa:
Ernest Hemingway: Afrikan vihreät kunnaat
Amélie (Ranska 2001)
Joséphine Bakerin tuotanto banaaneineen päivineen

kantoliinapäivän mainos

2011-09-29T22:57:00.000+03:00


tästä tuli soma, vaikka itse sanonkin. kantoliinayhdistyksen blogi löytyy osoitteesta kantoliinayhdistys.blogspot.com.

an ad for a babywearing day on international babywearing week 2011.

movie monday: lempilainsuojaton

2011-09-28T22:30:00.001+03:00

movie monday, mikä ilahduttava keksintö! vähintään yhtä hauska kuin illustration friday. jos kahmitaan samaan kasaan vielä taideterapiaa varttuneille ja viikon elokuva, en saa hetken rauhaa tämmösiltä kotiläksyiltä. en ehtisi kirjoittaa enää listoja. mitä järkeä siinä olisi? katsotaan nyt.

movie monday joka tapauksessa tiedustelee tällä viikolla, kuka elokuvien lainsuojattomista on suosikkini. kysymyksen alla on kuva armottomasta clintistä. tietysti. alan jo kuulla ennio morriconen neronleimausten soivan päässäni. mutta vastustan eastwood-kiusausta, sillä lainsuojattomista ihanin lienee léon, tuo siivoojaksi (nyk. siistijäksi) itseään kutsuva palkkamurhaaja. tyyppi tietää kaiken tappamisesta - ammattimaisesti ja ilman minkäänlaista verenhimoa kylläkin - mutta pystyy silti pitämään hengissä huonekasvin ja pikkuvanhan tytön. liikuttavuuden huippu.

oh, america

2011-09-26T22:25:00.001+03:00

ajankohtaisia asioita:

i) yhdessä simpsonien jaksossa bartia pyydetään koulussa lausumaan lippuvala. bart esittää sen näin: "oh america you're so fine you're so fine you blow my mind america" ja päättää lorunsa kainalopieruun. jostain syystä tämä pätkä tulee mulle mieleen joka kerta kun yritän kuumeisesti miettiä, mitä amerikan tuliaisia pitäisi toivoa puolisoltani, joka lähtee kyläilemään siskonsa luo muutamaksi päiväksi. brownie mixejä? kurpitsapyreetä? vaaleanpunaiset converset?

ii) kulttuurihistorian projekti riemastuttaa ja aivastuttaa.

iii) omenat. niitä on paljon. niistä tehdään ainakin hilloa, sosetta, piirasta ja kuivattuja renkaita (joista ei tiedetä vielä, suostuuko kukaan syömään niitä; minä en ainakaan lapsena suostunut).

of current interest:
what to want your dh to bring to you from his visit to america;
working on a cultural history project;
apples, loads of them.

viikko syyskuussa revisited

2011-09-25T20:23:00.000+03:00

olin viime viikolla suhteellisen ahkera ja reipas. ihan kaikkea en kyllä saanut yliviivattua tehtävälistan pesämunasta:
~~+ soit emol~~
~~+ juri nummelin~~
~~+ eva l.~~
+ lehti-ilmoitus
~~+ varustelista~~
~~+ tapani maskula~~
~~+ korttiluonnokset~~
~~+ piirrä parta~~
+ lähetä postikortti
+ paikkaa housut
+ gomorra
~~+ maksa laskut~~
+ välikausikengät 26-28
~~+ banksy-leffailta~~

taideterapiaa varttuneille, osa 12

2011-09-23T17:59:00.002+03:00

tänään tarvitset tyhjän vessapaperirullan. kuviskerhotehtävänä on otus. tää on tosi helppo. taas etsitään tuttuja muotoja sieltä missä ei mukamas ole mitään.

otetaan vessapaperirullan hylsy ja asetetaan se pystyyn. lytätään etureunasta ja takareunasta, jolloin saadaan hilpeät korvat.

piirretään otukselle piirteet. valmis! jos taloudessa on leikki-ikäisiä, ominevat he otuksen heti leikkeihinsä. jos ei, niin tästä saa esimerkiksi sopivan liikuttavan isänpäivä- tai äitienpäivälahjan. isoveljeni antoi isälleni kerran, suunnilleen kolmekymppisenä, lahjaksi vessapaperirullasta tehdyn kynätelineen. tämä käytännön vitsi naurattaa yhä silloin tällöin. perinteet kunniaan. hauskimpia asioita, mitä paprurullahylsystä voi tehdä, lienee kumminkin semmonen barokkiperuukki kuin rapian ja savion maja-kirjassa neuvotaan.

inspiraatioksi käyvät esimerkiksi nämä ukkelit, tai nämä, tai tämä saitti jossa on pelkkiä vessapaperirulla-askarteluja.

viikon elokuva: auringonnousu

2011-09-21T22:58:00.003+03:00

Auringonnousu (Sunrise: A Song of Two Humans), USA 1927. O: F. W. Murnau, n: Janet Gaynor, George O'Brien.

Minusta tuntuu, että mykkäelokuviin suhtaudutaan aika ennakkoluuloisesti. Eikös ne ole hidastempoisia, epäselviä, kömpelöitä, tylsiä? (Paitsi tietysti vapaavalintaisen slapstikkarin kaatuilu. Minulle se vapaavalintainen on Buster Keaton, kaatuilijoiden ruhtinas.) Mutta kuulkaas. Ihana käyttäjänimi silentfilmdemocracy on ladannut YouTubeen hienoja mykkäklassikoita, Auringonnousunkin.

Auringonnousu on - olipa katsoja etukäteen sitten ennakkoluuloinen, etäisen kiinnostunut tai valmiiksi innostunut - unohtumaton elämys. Murnaun runollinen tyyli on läpitunkevan ilmaisuvoimaista.

YouTuben käyttäjäkommentit lisäävät oman sivumakunsa elokuvakokemukseen. Yleensähän kaikki kommentit tuollaisissa palveluissa tuntuvat tulevan suoraan nuijageneraattorista, ja aika monet tässäkin tapauksessa, mutta monet myös kommentoivat Auringonnousua tavattoman liikuttuneina.

On kiehtovaa tietää, etten ole ainoa, jolla on ollut itku kurkussa koko elokuvan ajan (ja saanen huomauttaa, että minua ei yleensä itketä elokuvissa, ei edes vaikka maailma pelastuu tai vaikka he eivät kohtalon oikun vuoksi saakaan toisiaan tai vaikka se elokuva olis Titanic). Nykyelokuvassa liikuttavaksi tarkoitetun kohtauksen ilmeisyys on usein yksinomaan ärsyttävää. Tässä suhteessa Auringonnousu, kahdeksankymppinen, on vapauttavan viaton. Ja joka suhteessa se on... olen etsinyt sopivaa ylisanaa koko päivän. Auringonnousu on läpitunkeva mestariteos, mutta kun käytin "läpitunkevaa" jo muutama rivi sitten. Silti. Auringonnousu on läpitunkeva mestariteos.

It's scenes like this one that make me believe Norma Desmond's line "We didn't need dialogue. We had faces!" Such a heartbreaking, deliriously poetic movie. RubyTuesday717

Most certainly a textbook of silent film techniques, a visual experimentation and the perfect blend of comedy, romance, drama, fantasy, suspense, horror etc. from Murnau. Not to mention, one of the greatest films ever made. thisgunforhire05

Wow, I'm a teenage guy who likes action movies, and I was teary-eyed at the end.
Thanks for the upload! MyName42

P.S. Elokuvan värikäs soundtrack on ilmeisesti sellainen, jota on käytetty elokuvateattereissa 1927.

lounaaksi

2011-09-20T22:40:00.003+03:00

yhteen lempiruoistani tarvitaan

+ tofua (semmosta kiinteää, ja aina nykyään kun ajattelen tofua, kuulen sen ystäväni äänellä japanilaisittain, tōfu)

+ tomaattipyreetä

+ maapähkinävoita

+ soijakastiketta

+ balsamiviinietikkaa

+ punainen paprika

tofua käristetään pannulla (ehkä seesamiöljyssä), lisätään vähän ajan päästä loraus soijakastiketta ja balsamicoa, sotketaan sekaan tomaattipyree ja ihana, rakas maapähkinävoi. lopuksi lisätään suikaloitu tai kuutioitu paprika, jonka pitää mun mielestä jäädä rapeaksi, hampaalle.

mikä parasta, koko jutussa menee ehkä viisi minuuttia. paistos kootaan keoksi lautaselle vapaavalintaisen lisukkeen päälle.

one of my favourite foods. it takes maybe 5 minutes to make it. all you need is some tofu, tomato puree, peanut butter, soy sauce, balsamic vinegar and a paprika.

myös:

mietin, saiskohan lapset syömään tyrnimarjoja siten, että sekoittais niitä marjoja ja voita ja hunajaa. sellaista tahnaa vois levittää esimerkiksi leivälle. taidan kokeilla.

keksejä. jos niitä kuorrutetaan, lapsukaiset syö pelkkää kuorrutetta. holtitonta.

viikko syyskuussa

2011-09-18T21:48:00.000+03:00

tehtävälistan pesämuna ensi viikolle:

+ soit emol
+ juri nummelin
+ eva
+ lehti-ilmoitus
+ varustelista
+ tapani maskula
+ korttiluonnokset
+ piirrä parta
+ lähetä postikortti
+ paikkaa housut
+ gomorra
+ maksa laskut
+ välikausikengät 26-28
+ banksy-leffailta

taideterapiaa varttuneille, osa 11 + voittaja on

2011-09-14T22:25:00.000+03:00

tänään kuviskerhon ohjelmassa on tämmönen helppo lounastaukojuttu nimeltä kasvis.

otetaan yksi kivannäköinen kasvis. liimataan sille silmät ja muita tarpeellisia kehonosia (esimerkiksi valmiit askartelusilmät näyttää usein aika hulvattomilta; toisaalta sympaattisin lopputulos syntyy, jos piirrät, leikkaat ja liimaat itse). voit myös piirtää naaman tussilla.

muutama pallero strategisissa kohdissa, ja koko kohde näyttää ihan toiselta. mahtavan hauskaa! varsinkin kun tämä on samalla hahmopsykologinen harjoite. tolle purjollekin tekee mieli sanoa että "ai, sinäkö se olitkin!"

voit myös käydä hakemassa inspiraatiota fine little daylta: elisabeth d. on mun mielestä kaikkien naamailijoiden äiti.

today's art club assignment is an easy lunch break thing called vegetable. get a vegetable. give it two eyes and other relevant stuff. simple and simply hilarious. and go get some inspiration from fine little day - for me elisabeth d. is the mother of seeing faces.

- - - - - - - - - -

kuviskerhon hyytävän jännittävä arvonta on suoritettu. kiitos osallistumisesta ja kivoista kommenteista! blankon flip bookin ja lyijykynän saa kerholainen nimeltä hr. laitaks mulle sun yhteystiedot. jee!

viikon elokuva: paholainen tukehtuu pandaan

2011-09-13T14:29:00.001+03:00

Paholainen pukeutuu Pradaan (The Devil Wears Prada, USA 2006). O: David Frankel, n: Anne Hathaway, Meryl Streep

Tää tuli telkkarista viikko sitten maanantaina, joten sallittakoon sen tulla mainituksi viikon elokuvana. Olen kyllä katsonut muutakin, mutku mulla on asiaa.

Jostain syystä olen nähnyt tämän elokuvan jo kolme kertaa. Aluksi olen aina melkein innoissani: katsotaanpa pitkästä aikaa kunnollinen chick flick. Koomisia tilanteita, mainio Meryl Streep, Emily Blunt nokkavana muotiorjana. Niitä gasellimaisia toimistomallejakin on hauska katsella. Ja Anne Hathawayn loikka markettiloafereista Chanel bootseihin on ihan uskottava (rumiluksesta kaunotar -tarinat, joissa kaunottaren esittäjää ei olla osattu rumistaa muuten kuin keskijakauksella ja rilleillä, on aina aika vaisuja).

Jälkipuoliskollaanelokuva saa kuitenkin vakavamman sävyn yrittäen ilmeisesti sanoajotain. Siitä häviää imu ja rattoisuus. Kyllästyn ja ärsyynnyn. Monissa hauskastialkavissa elokuvissa on sama ongelma. Varmaan on aika vaikeaa löytäähyvää keskitietä, jos vaihtoehtoina on farssi tai se, ettäkaikki motkottaa elokuvan jääneen pinnalliseksi ja vaillesanomaa. Mutta silti. Vastustan.

Oheislukemistoa ja -katsomista:

Wikipedian guy-cry film -artikkeli

Georg Simmel: Muodin filosofia (Odessa: 1986)

Zoolander (USA 2001)

joskus vuonna viis

2011-09-10T19:38:00.002+03:00

näitä ilmauksia piisaa.
"vuonna yks ja kaks".
"vuonna miekka ja kilpi".
"vuonna käpy ja keppi".
ja niin edelleen.
suosikkini on kuitenkin viimeaikainen
"vuonna nakki ja pulla".

viikon elokuva: kangastuksia

2011-09-08T11:23:00.000+03:00

Kangastuksia (Les amours imaginaires), Kanada 2010. O: Xavier Dolan, n: Xavier Dolan, Mona Chokri, Niels Schneider.

Muistin lukeneenijoskus aikaisemmin, että tämä esikoiselokuva on niin täydellinen, että ohjaaja Xavier Dolania pidetään suunnilleen lapsinerona. No, vuonna 1989 syntynyt Dolan on sekä kirjoittanut että ohjannut elokuvan ja esittää lisäksi (varsin nasevasti) yhtä päähenkilöistä. Ja elokuva on todella herkullinen. Joten käyttäkää ylisanoja kaikin mokomin.

Tarinassa ei ole mitään ihmeellistä: kaksi kaveria ihastuu samaan tyyppiin, ja rakkaus on piinallista. Juttu on kuitenkin ihanan makoisasti kirjoitettu ja esitetty. Kaverukset kyylää toisiaan ja samalla mielistelee kilvan sitäuutta tyyppiä. Ystävyyssuhteille se ei tietenkään tee kovin hyvää. Seuraa jopa nyrkkitappelu, mutta se tyyppi johon ne rakastuu, se vain leijailee enkelinkiharoineen ympäriinsä ja on kuin ei tajuaisi mitään. (Mikään kepeä farssi Kangastuksia ei silti ole, vaan kertomus epätoivoisesta hortoilusta kyllä kirveltää.)

Elokuva on visuaalisesti riemastuttava. Se on kuvattu hyvin itsetietoisesti ja monipuolisia keinoja käyttäen, mutta kuitenkin ilman kikkailun makua; kuvaus on tavattoman osuvaa ja eläytyvää. Siispä Kangastuksia on ilo katsoa ainakin siksi. Ja siksi, että päähenkilöiden hiukset on ihanat, varsinkin Francisin.

Myös elokuvan soundtrack on mainio: 60-luvun italialaista iskelmää, House of painia, Wagneria, Radioheadia ja Bachin soolosellosarjoja sulassa sovussa.

Oheislukemistoa ja -katselmistoa:
Roland Barthes: Rakastuneen kielellä (Nemo, 2000)
Woody Allen: Manhattan (USA 1979)

PS: Elokuvassa on seksiä.

taideterapiaa varttuneille, osa 10 + arpajaiset

2011-09-07T11:06:00.002+03:00

kuviskerhon aiheena on tällä kertaa perhekuva. tyyli on vapaa, mutta voit myös noudattaa seuraavia ohjeita:

tarvitset hyvää paperia, vesivärit ja siveltimen. ehkä myös tussin tai muun kivan kynän.

ja perheen. kaikilla on joku.

maalaa perheenjäsenet ensin väreinä. tähän saattaa mennä aikaa, koska osuvien värien löytäminen voi tuntua hankalalta (on esimerkiksi vaikeaa valita, kuuluuko lempiväri omaan vai paremman puoliskon naamaan). ei saa kuitenkaan jäädä murehtimaan sitä, menikö värit nyt varmasti oikein. jos kert valitsit ne, niin kyllä ne sitten jo ainakin vähän meni.

piirrä sitten kasvot (tai maalaa). mä en ainakaan näytä sitten yhtään tolta, kertakaikkiaan. puolisoni sen sijaan on melko näköinen ainakin omasta mielestäni. mutta se ei joka tapauksessa ole jutun juju, vaan kyse on ennemminkin siitä millaisia tuntomerkkejä haluaa lisätä tai tulee lisänneeksi. voit lisätä myös vartalot ja irtainta tai sydämiä tai mikä vain tuntuu oleelliselta.

art therapy for grown-ups. paint your family in water colour spots. add eyes, ears, facial hair and other stuff that seems relevant. remember to have fun.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

tarii, taraa: tää oli kuviskerhon kymmenes kokoontuminen. sen kunniaksi järjestän pikkuruiset arpajaiset. palkintona on stabilon greengraph-lyijäri ja napa booksin tyhjä flip book, jonka sivuille voit piirtää oman pläräsi. (niiden jokavuotinen kilpailukin on käynnissä. mutta älä ota paineita.)

osallistu arvontaan kommenttiloodassa. voit myös levittää kuviskerhon ilosanomaa omassa blogissasi, jolloin saat kaksi arpalipuketta. huikeaa. arvonta suoritetaan viikon päästä, 14.9. kello 20:00.

illustration friday: "mysterious"

2011-09-06T14:13:00.003+03:00

hyvä mieli

2011-09-03T19:21:00.001+03:00

lapset on aloittaneet päiväkodin. (meillä sitä sanotaan sinnikkäästi tarhaksi.) olen ollut elämänmuutoksesta yleisesti ottaen sellaisen pakokauhun partaalla, jonka vallassa biisonilauma voi joskus ryntäillä, mutta nyt alan jo toipua.
hyviä asioita:

+ opettelen uudelleen käyttämään järjestelmäkameraa (15 vuodessa ehtii unohtaa kaiken). lapsi 1 onkin oikeastaan jo ominut pokkarin itselleen.

+ ratkaiseva osa itsehoitoani, joka on juuri häätämäisillään syyskauden ensimmäisen flunssan, on ihan varppina (tuota sanaa käytettiin ainakin silloin kun minä olin nuori ja asuin turussa) ollut viltin (tai filtin, jos oltais siel turussa), kuuman mustaherukkamehun (mummin tekemää), leposohvan (ftw) ja gregory peckin tähdittämän aamupäiväelokuvan (kuin surmaisi satakielen) yhdistelmä.

+ villasukka, se onnistuu. siitä tulee ihan tavallinen, mutta sen yksinkertainen käyttökelpoisuus kaunistaa sitä entisestään. toisen terään tulee sinistä, toisen terään punaista.

+ tämä jäätelökonemainos sai lapsukaisten leuat loksahtamaan

+ videovuokraamo: asia, jota minä ja puolisoni yhdessä rakastamme. tunnen itseni ihan höpöksi, kun kuvailen, miksi videovuokraamoon on niin ihana mennä. se karkin haju ja valitsemisen hauskuus ja se kun tepastelee kotiin dvd kainalossa. voitin lähivuokraamon syntymäpäiväarvonnasta jotain (mitä, sen tiedän vasta kun käyn noutamassa palkintoni). videovuokraamon konsepti on mun mielestä melkein yhtä ihana kuin kirjaston. lähivuokraamo, älköön sinua koskaan suljettako!

+ liimapyssy. se on vähän kuin laminointikone, joka saa jotkut katselemaan kaikkea kodin irtainta sillä silmällä. sitä haluaa käyttää kaikkeen.

eväitä suomenlinnassa. kaikki hyvät oli jo tässä vaiheessa syöty.

the kids go to a kindergarten now. they're doing fine, whilst i'm beginning to get over the feeling of being on a verge of a stampede. my list of good things right now includes the following: re-learning to use a system camera; recovering from a flu thanks to hot blackcurrant juice, a blanket and gregory peck; finishing a wool sock; a commercial in youtube; video rental; a glue gun (you want to use it on everything).

viikon elokuva: the tree of life

2011-08-31T21:26:00.001+03:00

The Tree of Life, USA 2011. O: Terrence Malick, n: Brad Pitt, Sean Penn, Jessica Chastain.

The Tree of Life on taide-elokuva sanan siinä merkityksessä, että siitä ei ole järkevää hakea vain yhtä tulkintaa. Kun minä katsoin elokuvan, se kertoi Jumalasta ja ihmisestä joka etsii häntä.

Mutta miten kuvata jotakin, mitä ei voi oikein selittää tai ymmärtääkään? Nii-i. Siksi elokuvassa on aika pitkiä, hm, taiteellisia jaksoja, ja ote on muutenkin jokseenkin vapaa. Elokuvateatterissa mun kanssa samassa rivissä istunut tyttö kuiskasi vierustoverilleen (aika äänekkäästi) eiks täs oo niinku juonta? No, jos juoni tarkoittaa sellaista minkä voi kertoa luettelemalla "ensin ne oli tossa ja sit ne meni sinne ja sit räjähti pam mut ne onneks pelastui", niin ei. Mutta tunnetasolla ja älyllisesti tällä elokuvalla toki on alku ja loppu ja keskikohtakin. The Tree of Lifen visuaalisuus ei suinkaan ole pinnallisen itsetarkoitukselliselta, vaan tukee elokuvan kerrontaa etsimisestä tai pienuuden tai etäisyyden tai läheisyyden tunteesta tai merkityksellisyyden löytämisestä.

The Tree of Life syleilee kaksinaisuutta: on kaksi tapaa kasvaa, kaksi tietä, luonto ja armo; on kaksi tapaa nähdä maailma, tapa jolla Jack O'Brienin isä opetti sen näkemään ja tapa jolla Jackin äiti; Jumalassakin on kaksi puolta, epäloogiselta ja suorastaan pahalta vaikuttava, inhimillisen ymmärryksen ylittävä, vääjäämätön logiikka ja ihmeellinen, ääretön, hurmiollinen hyvyys, rakastava ja kaunis.

Malickilla on oma ihana kuvallinen tyylinsä: levollinen ja hengittävä - kamera aivan kuin hyväilee kaikkea näkemäänsä. Onkohan Malick tehnyt elokuvaa, jossa ei käveltäisi heinikossa mietteliäänä käsi korsia viistäen? The Tree of Lifessa on samaa sydäntäsärkevää kauneutta kuin Veteen piirretyssä viivassa ja The New Worldissakin. Kannattaa katsoa harvakseltaan ohjaavan Malickin elokuvista myös 70-luvulla tehty Onnellisten aika.

Jos ei tunne jaksavansa parituntista ilman aiemmin kuvailemani kaltaista juonta (räjähdys pam), voi katsoa nautiskellen The Tree of Lifen järisyttävän trailerin. Itse elokuva on katsomiskokemuksena tylsempi, mutta jää toisaalta kaikumaan mieleen päiväkausiksi, ehkä viikoiksi. Kai se on sen filosofisen tyylin tarkoituskin.

Ps: Elokuvassa on paljon musiikkia.

se on muotia

2011-08-30T09:08:00.003+03:00

kyl mä tiiän. japanilainen riisipaperiteippi, liitutaulut, printit studio violetilta, fjällrävenin reput ja t-paidasta askarrellut nokkelat jutut. mut ne on silti ihania, eikä niitä voi vastustaa.

tommoset mustat paperinipistimet myös. työpisteeni. peeseen näyttö vetelee viimeisiään. oikeassa reunassa, picasson ja malevitsin naapurissa on edesmenneen iita-mummun lahoavasta tönöstä löytynyt tervehdyskortti tällaisella tekstillä: pois, pois viipyköön murhe-päivä meiltä; pois, pois pysyköön itku ilon teiltä.

ja avohyllyt. kaupassa ei voi valita hyvänmakuista mutta rumaa teetä. tämä kuva ei totta vieköön ole meiltä, vaan paumesin finland family style -kirjasta, jonka parhaimmistoa on mun mielestä juuri kaikki asetelmat ja tavararivit.

- - -
ajattelin ruveta kirjoittamaan kerran viikossa jostain katsomastani elokuvasta. kiinnostaisikohan se ketään.

- - -

also, i've considered writing a few lines in english, too. i'll give it a try. if you find it too silly, or if i do, i'll stop.

i know it's in fashion: washi tape, chalk boards, studio violet prints, fjällräven backpacks and clever t-shirt re-dos. can't help loving them, though. or those black paper clips above my desk.

illustration friday: "disguise"

2011-08-28T20:11:00.000+03:00

master of disguise.

taideterapiaa varttuneille, osa 9

2011-08-26T14:41:00.001+03:00

kuviskerhossa piirretään tänään mielikuvituseläimiä.

kyseessä on, kuten joku kenties muistaakin, lempipelini: eläinpeli. tarvitset paperia, kynän ja pieniä paperilappusia.

paperilappusille kirjoitetaan erilaisia eläintenosia (saparo, pyrstö, kuono, harja, kyttyrä jne). paperilaput laitetaan kippoon, josta kukin pelaaja nostaa sovitun määrän (3-5kpl) lappuja. sitten tulee piirtää eläin, jolla on kaikki lapuissa mainitut ominaisuudet. yleensä kaikki piirtävät yhtaikaa - kyse on siis seurapelistä, ei kilpailusta. yksinkin tätä voi pelata. piirrä niin kauan kuin huvittaa.

siivet, kaviot, neljä jalkaa ja mulkosilmät.

kahdeksan jalkaa, höyhenet, suomut ja surullinen katse.

kärsä, nenä, kuonosarvi, evät.

tätä ne surrealistitkin tais pelata. wifredo lam: untitled. toisaalta ajattelen myös näitä mary grandpren mytologisia eläimiä.

tässä tulostettavaksi sopiva lista meidän tavallisimmin käyttämistä elukanosista:

SORKAT

SARVET

HARJA

KUONO

TUPSUHÄNTÄ

PIISKAHÄNTÄ

SAPARO

LUPPAKORVAT

TUNTOSARVET

EVÄT

TASSUT

SYÖKSYHAMPAAT

SIIVET

UTAREET

HÄNTÄ

RÄPYLÄT

KAVIOT

KÄRSÄ

NOKKA

IMUKÄRSÄ

TARTTUMAVARPAAT

NELJÄ JALKAA

KUUSI JALKAA

KAHDEKSAN JALKAA

PYRSTÖ

HÖYHENET

SUOMUT

KILPI

NISÄT

KIDUKSET

VIIKSET

TALTTAHAMPAAT

TURPA

RISTIHUULI

MYRKKYRAUHASET

KÄPÄLÄT

TÖPÖHÄNTÄ

TUPSUKORVAT

LONKEROT

POLTTIMOT

KARVAPYLLY

TAHMAKIELI

LOMMOPOSKET

PULLAPOSKET

MULKOSILMÄT

PARKKIINTUNUT NAHKA

MAHTIKORVAT

PITKÄT SILMÄRIPSET

LATTAHÄNTÄ

PIILOKORVAT

VERKKOSILMÄT

TORAHAMPAAT

SURULLINEN KATSE

MAHTAVA HAMMASTARHA

KUONOSARVI

KYTTYRÄ

NENÄ

HAARAKIELI

LEUKAPUSSI

mitä näin tänään

2011-08-25T15:03:00.001+03:00

barbapapa-hiuspinnejä. vastustamattomia.

tämmösen paidan vaatekaupassa niiden osastolla, jotka ei vielä pääse vuoristorataan. epistä. (niille se vuoristoradattomuus, meille vuoristoratalaisille se ettei tuo paita mahdu meille.)

samettisen hiuspannan, jossa on tajuttoman iso samettirusetti. näitä oli alelaarissa. niissä oli outoa vetovoimaa. tuntui melkein pakolliselta omistaa jättiläisrusetti. mutta pidättäydyin ostamasta. luonnonvarojen tuhlaus, surkeat työolot, materialismi jne vs. jättiläisrusetti. surrealistista.

asematunnelin baklavan. ei taivaallista, mutta kuitenkin ihanaa.

pakko

2011-08-24T11:20:00.000+03:00

siitä, mikä on pakollista, liikkuu erilaisia sanontoja. pakko ei oo muutaku verot ja kualema, sanovat jotkut. täällä päin tuo vanhan kansan viisaus kuuluu muodossa pakko ei oo muutaku verot, kualema ja syksyllä neulominen.

sain yhtäkkiä kohtauksen (tiedän, että sitä on liikkeellä) ja kaivoin pari lankakerää korista. kädet vapisi hiukan kesän jälkeen: mitä jos en enää muistaisikaan, miten se tehdään?

muistin sentään. lisäksi välillä on myös pakko tehdä purjolle kasvot.