haluisin tykätä mut en jaksa

yksityisistä oscar-valvojaisista suoraan töihin. pelkäsin kuukahtavani ratikkapysäkille. hullun hommaa siis. varsinkin kun en oikein edes tajua koko tunnelmavelliä ylistävää academy-instituutiota. glamouria, jee, iltapukuja, jee, karismaattisia filmitähtiä, jee, elokuvan lumoa, jee, haluaisin tykätä mut en jaksa. menikö ne ukkelit nyt oikeisiin osoitteisiin? lukekaa jostain leffablogista. omat päällimmäiset muistoni liittyvät eväisiin, sillä olin sentään järjestänyt itselleni yövalvomiseen sopivaa roskaruokaa: sipsejä, limua ja nannaa. ajattelin syödä myös kasarillisen pastaa ja parmesaania, mutten sitten jaksanutkaan liikahtaa sohvalta. aamupuuroon laitoin auringonkukansiemeniä, seesaminsiemeniä ja pari riviä fazerin sinistä.

tai no, nyt kun aiheesta kerran puhun. parhaasta kuvauksesta olisin palkinnut the tree of lifen. parhaasta musiikista sotahevosen - vaikka siinä päästään käyttämään jo aiemmin mainitsemaani tunnelmavelli-termiä, niin john williams säveltää elokuvamusiikkia isolla eellä ja tämän elokuvan musiikissa kiehtoo sen ralph vaughan williams -sävyt, vai jotain brittein saarten kansanmusiikkiin liittyviä sävyjäkö ne lie. ja paras miespääosa gary oldmanille, jooko, ei ees sen smileyn roolin takia vaan siks kun gary oldman. parhaan elokuvan oscarin annan the artistille kaikin mokomin. se on kultainen kerrassaan.

vuoden mutsi, viikon randomit

sain villakeräseltä tämmösen vuoden mutsi -kiertopalkinnon ja villisyreeniltä one lovely blog awardin. tattista.  ensiksi mainitussa on liuta kysymyksiä joihin vastata. hyvä runko oscar-patsaspuheelle. toisessa pyydetään kertomaan seitsemän satunnaista tosiseikkaa itsestään. siitä syntyy aina hyviä listoja.

palkinnot pitäisi myös jakaa eteenpäin, mutta minä olin se ketjukirjeiden katkaisija jo pienenä (en kuitenkaan niiden suklaajuttujen vaan lähinnä sellaisten jatka tai sinuun osuu ukkosella salama -tyyppisten), joten, tuota noin.

vuoden mutsi. mainio titteli tulvillaan itseironiaa.

Tunnen itseni vuoden mutsiksi kun... lojun sohvalla lasten kanssa. se on paitsi kivointa, myös kasvatusoppaiden mukaan sitä mitä lapset eniten kaipaavat. win/win.

Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on... keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. tai reagoida yllättäviin tilanteisiin järkevästi.

Suurin lapseltani saamani kohteliaisuus on se, kun hän... syö valmistamani ruoan viimeiseen muruun.

Kello 12 yöllä olen yleensä... nukahtanut. täysin taju kankaalla.

Kello 8 aamulla olen yleensä... vasta pukemassa, vaikka pitäis olla jo valmis.

Haluaisin sanoa lapsen/lasten isälle, että... vaikket arvaisi, niin sinua kaivataan aina kun et ole paikalla.

Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että... olen onnellinen sinun lapsenasi.

Viimeksi kiroilin, kun... menin työasioissa väärään paikkaan. mahdollisesti sanoin (epätoivoisella äänellä) "voi pyllerö", vaikka paikalla oli vain aikuisia, mutta kai se lasketaan.

En ole koskaan osannut... leikkiä leluilla.

Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia voi tehdä on... keskittyä keskeytyksettä, olipa asia mikä vain. onnistuu multa myös ilman housuja. esimerkiksi pianonsoitto.

- - -

satunnaiset tosiseikat, 1-7

1 seitsemän on lempinumeroni. "onnennumero". elokuvateatterissa, konserttisalissa, narikassa, missä vain ilahdun jos saan seiskan. ja aika usein saankin.

2 näin äsken lyhyen pätkän umpiysäriä jyrki-televisioshowta ja ylitseni kävi haikea ailahdus.

3 inhoan sukkien parsimista ja vaatteiden korjaamista muutenkin. mieluummin neuloisin uudet sukat kuin parsisin vanhoja, mutta mitä järkeä siinä nyt olisi.

4 voisin syödä kymmenittäin deliciestin valkosuklaa-vadelma-rahkapatukoita (kohuke).

5 jos joku on syönyt kaikki keksit, suklaat tai leivokset, niin luultavasti minä. en tiedä, onko ne töissä vielä huomanneet, että se olen aina minä.

6 huomaan toistuvasti alkaneeni pitää jostain sellaisesta, mitä aiemmin olen nimenomaan ja vartavasten inhonnut. nyt esimerkiksi kauluksista ja tummansinisestä.

7 olin tänään surullinen, etten voinut mennä käsikynkkäkävelylle isoäitini kanssa. on niin hirveän liukasta ja olisin halunnut, mutta ollaan eri kaupungeissa.

taideterapiaa varttuneille, osa 20

kuviskerhossa tehdään tänään sormenjälkiä. tarvitset paperia, kyniä ja leimasintyynyn (tai tuhdin huopakynän).

1. sormi vierailee ensin leimasintyynyllä ja sitten paperilla. mun peukalossa ja muissakin sormissa on näköjään paljon vaakaviivoja.

2. sitten päästään taas hahmopsykologiaan. tee sormenjäljistä tunnistettavia hahmoja kynällä. hauskaa o & helppoo.

näitä tämmösiä on hauska tehdä myös esimerkiksi teekupin jälkiin. levitä paperiarkkeja aamiaispöytään ja viimeistele sotkut tunnistettaviksi kynällä.

movie monday: lempiohjaajat

movie mondayn viikon läksy on laatia elokuvaohjaajien top 3 -lista. tänään nämä:

minä pidän terrence malickista. sen jo tiesittekin. impressionisti, maalailija. esimerkkielokuva: the new world.

pidän myös jean-pierre jeunetista. häpeämätön fantastikko, joka keskittyy elokuvan kuvalliseen voimaan eikä pelkää visuaalista huumoria, runsautta tai kikkailua. esimerkkielokuva: micmacs.

ja pidän sofia coppolasta. kaikki on sopivan viipyilevää ja valo laskeutuu kauniisti. esimerkkielokuva: virgin suicides.

listography: list your favorite games

+ dutch blitz
+ alias, avista ja muut sanapelit
+ tetris
+ rummikub
+ hepskukkuu (tätä pelattiin pienenä kun haluttiin päästä kunnolliseen hepuliin; kortteja lätkitään pöytään ja korttipakan muutamat kortit määräävät tehtäviä jotka pitää suorittaa kun kyseinen kortti tulee näkyviin; asiallisessa versiossa jätkälle sanotaan "terve jätkä", kuningattarelle "päivää rouva", kakkoselle "hepskukkuu" jne; hepulihakuiseen versioon yleensä lisättiin esimerkiksi tekoröyhtäisyjä ja omituisia ilmeitä.)
+ scribblenauts (olen pelannut sitä vain kerran, mutta se on joka tapauksessa nerokas)
+ eläinpeli
+ piirrä ja arvaa, jatka viivaa ja muut piirtämispelit
+ the great dalmuti, seurapelien aatelia

movie monday: takaa-ajettu

movie mondayn viikon tehtävänanto on listata takaa-ajokohtausten top 5.

mistä tunnistaa hyvän takaa-ajokohtauksen? taustalla soi rossinin wilhelm tell ja henkilöt juoksee peräkanaa pitkin maita ja mantuja, ensin kuva-alan poikki yhteen suuntaan ja kohta toiseen. kaupunkilaisversioon kuuluu vieraiden ihmisten pihojen, parvekkeiden ja asuntojen läpi rynniminen.
tuli tässä mieleen myös nämä:
+ naisia hermoromahduksen partaalla: elokuva huipentuu sukkahousuin, peruukein ja leopardikuvioin koristeltuun, aseelliseen moottoripyörätakaa-ajoon.
+ kun jason bourne ajaa autoa. sanotaan nyt vaikka sitä pikku kotteroa alas pariisilaisia portaita medusan verkossa.
+ marx-veljesten ilta oopperassa - koko elokuva on oikeastaan yhtä takaa-ajoa, ja marx-veljekset tekivät myös huoneesta toiseen ramppaamisesta oman taiteenlajinsa. lapsena pidin eniten siitä kohdasta, kun veljekset ahtautuu laivan hyttiin ja piileskelee siellä.
+ indiana jones pakenemassa jättiläismäistä, vääjäämättömästi kohti vyöryvää kivenjärkälettä. klassikko.
+ ja nyt muistin, että tuoreessa sherlock holmes -elokuvassa on melko onnistunut takaa-ajokohtaus, kun haiseva kasakka jahtaa simzaa pitkin viktoriaanista kasinoa. mätkis, potkis. mutta tuntuu siltä, että olen unohtanut jotain tosi tärkeää. jonkun tarkovskimaisen takaa-ajojen alkukuvanko? vai yritänkö saada mieleeni ne elokuvat, joissa paetaan polkupyöritse?

pelasta maanantai pannarilla

pannukakusta on olemassa useita myönteisiä, laajalle levinneitä sananparsia. pannukakkuja syövä ei voi olla kovin vaarallinen tyyppi. kun kaikki menee mönkään niin paista pannukakku. jne. eikä ihme. mutta olen nähnyt sellaisetkin ajat, kun tein niin puisevaa pannaria, että kukaan ei suostunut syömään sitä. nykyään on onneksi toisin, ja maailma pelastuu ainakin 500 metrin säteeltä. 

resepti on muistaakseni ehkä jostain blogista alunperin. tee näin:

+ sekoita

4 dl sopivia jauhoja

2 dl sopivaa sokrua

1 tl leivinjauhetta

reilusti vaniljasokeria ja kardemummaa

+ lisää 8 dl mieluista maitoa kaksi desiä kerrallaan ja anna taikinan tekeytyä puoli tuntia. älä pinnaa tekeytymisvaiheesta, koska se on kuulemma ratkaiseva.

+ puolen tunnin kuluttua sekoita taikinaan 3 kananmunaa. uunipellille pitäisi kuulemma kaataa 100g voisulaa, jonka päälle taikina kaadetaan, mutta mua laiskottaa joten lisään tässä vaiheessa vain lorauksen öljyä. sen jälkeen taikinan annetaan tekeytyä vielä toiset puoli tuntia. ehdoton määräys.

+ paista pannaria enintään 40 minuuttia 200 asteessa. pannari saattaa jäädä vähän hyllyväksi mutta vetäytyy siitä kyllä. ei saa ylipaistaa, ellei sitten halua kuivaa ja mautonta pannukakkua.

tämä ei ole varsinaisesti pikaruokaa, paitsi syömisen osalta. iltaan mennessä on joka murunen hotkittu. yksi syö siirapin kera, toinen au naturel, kolmas sivelee päälle viime kesänä tehtyä, vaaleanpunaista omenahilloa. neljäs - pitääpä kysyä siltä. kahdeksan vuoden jälkeenkään en ole nyt aivan varma. sokeria päälle?

listography: list all the cities you've been to

katsotaanpa. kotimaisia ei varmaan lasketa. tässä tärkeimmät:
+ palermo
+ oslo
+ tukholma
+ berliini
+ köln
+ pariisi
+ pietari
+ varsova
+ krakova
+ praha
+ tallinna
+ riika
+ reykjavik
+ new york
+ aberystwyth
+ ventspils
+ göteborg

viikon elokuva: polisse

Polisse (Poliss, Ranska 2011). O: Maïwenn, n: Karin Viard, Joeystarr, Marina Foïs.

Alkutekstien aikana Anne Germain ja lapsikuoro laulavat 70-luvulla pyörineen lastenohjelman tunnaria. Lasten saarella on aina kevät, siellä lauletaan ja tanssitaan, ja siellä hirviötkin ovat kilttejä... Karmivaa, sillä Polisse kertoo Ranskan poliisin lastensuojeluyksikön arjesta. Kaiken lisäksi elokuva perustuu tositapauksiin.

Polisse on onneksi ensemble-elokuva - pääosaa näyttelee tiivis ja intensiivinen työyhteisö, joka pehmentää katsomiskokemusta ja tekee siitä paikoin jopa herkullisen; aika moni ryhmän näyttelijä saa jossain vaiheessa mehukkaan räyhäämiskohtauksen. Pohjoisen yksikön poliisit on rautaa. Ainakin tarvittaessa. Omat perhesuhteet niillä on enemmän tai vähemmän rempallaan, mikä  vain osoittaa sen, että kukaan ei ole täydellinen mutta jokainen voi silti erottaa oikean väärästä. 

Polissen ohjaaja-käsikirjoittaja alkoi työstää elokuvaa heti nähtyään telkkarissa lastensuojelun poliiseista kertovan dokumentin. Polissessa onkin dokumentinomaista tunnelmaa: käsivarakamerat kuvaavat herkeämätöntä lähikuvaa vienosti tutisten, kuin hengittäen, ja asioita varotaan alleviivaamasta musiikilla tai muutenkaan.

Ylipäätään Polissen ote on hieno. Elokuva ei mässäile kurjuudella, mutta ei myöskään kiertele. Silti se onnistuu antamaan toiveikkaan olon ja naurattamaankin muutamassa kohdassa. Jälkeenpäin huomaa katsovansa maailmaa hiukan eri tavalla, halaavansa omia lapsiaan vielä hiukan tiukemmin.

five senses sunday

kuulo vallilan tango: iskusäveliä
maku emon mustikkasoppa
näkö junan ikkunasta näkyvä, lumihiutaleiden kirjavoittama pimeys
haju lapsuudenkodin ominaishaju, jonka huomaa vasta kun on taas lähtenyt ja haju on tarttunut vaatteisiin
tunto kotiinpaluuhalaus