haluisin tykätä mut en jaksa

yksityisistä oscar-valvojaisista suoraan töihin. pelkäsin kuukahtavani ratikkapysäkille. hullun hommaa siis. varsinkin kun en oikein edes tajua koko tunnelmavelliä ylistävää academy-instituutiota. glamouria, jee, iltapukuja, jee, karismaattisia filmitähtiä, jee, elokuvan lumoa, jee, haluaisin tykätä mut en jaksa. menikö ne ukkelit nyt oikeisiin osoitteisiin? lukekaa jostain leffablogista. omat päällimmäiset muistoni liittyvät eväisiin, sillä olin sentään järjestänyt itselleni yövalvomiseen sopivaa roskaruokaa: sipsejä, limua ja nannaa. ajattelin syödä myös kasarillisen pastaa ja parmesaania, mutten sitten jaksanutkaan liikahtaa sohvalta. aamupuuroon laitoin auringonkukansiemeniä, seesaminsiemeniä ja pari riviä fazerin sinistä.

tai no, nyt kun aiheesta kerran puhun. parhaasta kuvauksesta olisin palkinnut the tree of lifen. parhaasta musiikista sotahevosen - vaikka siinä päästään käyttämään jo aiemmin mainitsemaani tunnelmavelli-termiä, niin john williams säveltää elokuvamusiikkia isolla eellä ja tämän elokuvan musiikissa kiehtoo sen ralph vaughan williams -sävyt, vai jotain brittein saarten kansanmusiikkiin liittyviä sävyjäkö ne lie. ja paras miespääosa gary oldmanille, jooko, ei ees sen smileyn roolin takia vaan siks kun gary oldman. parhaan elokuvan oscarin annan the artistille kaikin mokomin. se on kultainen kerrassaan.