helmikuussa erehdyin osallistumaan projektiin nimeltä craft it forward. silloin ei tarvinnut muuta kuin uhata askarrella jotain viidelle ensimmäiselle ilmoittautuneelle kuluvan vuoden loppuun mennessä. niiden viiden piti tehdä sama homma tahoillaan. kohta kaikki askartelisivat toisilleen ja maailmassa olisi rauha!
lokakuun pimeinä tunteina murehdin koko hullutusta. mitä ihmettä näpertäisin? sen pitäisi olla
+ jotain, minkä ilkeää lähettää toiselle ihmiselle;
+ jotain, minkä jaksaa tehdä viisi kertaa;
+ mielellään jotain, minkä tekemisessä on itse hyvä.
öö. sopisiko jonkunlainen re-do? joku juttu, jossa kierretään ensin muutama kirppis ja sitten liimapyssy tekee enimmän työn? kuulostaa kohtuulliselta.
tämmösiä niistä tuli. nappimagneetteja ja lisäksi teräsmies-sarjakuvista sekä origamipaperista tehtyjä kirjanmerkkejä (jotka on muuten varsin näppäriä). kehtasin lähettää, vaikka hilkulla oli.

Kiitos paketista! Olinkin aikeissa lähettää sähköpostia asiasta, mutta kommentoinpa sitten tänne, että tarpeeseen tuli! Me onnistuttiin hävittämään kaikki meidän magneetit muutossa, ja nyt kuukauden verran ostoslistalla on lukenut että magneetteja, mutta aina ne muistaa vasta kotona, semminkin kun marketeissa harvemmin on mitään kovin kivoja. Nämä olivat, kiitos! Noiden kirjanmerkkien funktiota ehdinkin jo miettiä, hauskat! :)
VastaaPoista(Omat paketit pitäis jotenkin onnistua saamaan kai kasaan tässä lähiviikkoina, voi tuska...) :)
hei mirva, osuin siis nappiin, hehheh! kirjanmerkkiä käytetään silleen, että sivun kulmaan sujautetaan se origamikolmio. värikäs osa jää törröttämään sitten kirjan välistä. ja muuten, lohdullista tässä projektissa onkin se, että tietää muiden osallistuneiden olevan suunnilleen samanlaisessa pinteessä. :)
VastaaPoistaHIENOJA!
VastaaPoistaNoniin, kirjanmerkkejähän ne! Täällä kiitetään myös kovasti postista!
VastaaPoistaheini :)
VastaaPoistahr, eipä kestä!