...vaikka poljenkin jalkaa ja muistutan, että joulu loppuu aikaisintaan loppiaisena ja vielä mieluummin vasta sitten, kun paha nuutti vie sen pois. nuutinpäivänä perinteisesti kuunnellaan soittorasia- ja posetiivimusiikkia ja syödään pois syötävät kuusenkoristeet.
tänäkin vuonna olen etsinyt joulua. aiheesta saisi hienoja semantiikan tai analyyttisen filosofian alaan kuuluvia lausekkeita, mutta minä en valitettavasti hallitse niitä. siksi siis lista. mistä joulu koostuu?
välttämättömiä asioita
+ joulurauhanjulistuksen seuraaminen radiosta, televisiosta tai raatihuoneen pihalta (tosin asiaa laimentaa himpun verran uusi kansliapäällikkö, joka ei julistusta lukiessaan kuulosta yhtä juhlavalta kuin entinen - "huomenna, jos jumala suo, on meidän herrrrramme ja vapahtajamme arrrrmorikas syntymäjuhhla"...)
+ jouluherkku (valitse vähintään yksi: taatelikakku, piparkakku, joulutorttu, suklaakonvehti)
+ joulupuu tai -kuusi ja kuusen tuoksu
+ joulumusiikki (valitse omia suosikkeja, meillä vähintään yksi näistä: sinatran joululevy, bachin jouluoratorio, praetoriuksen jouluhitit)
+ sähkökynttilät (kuusessa, ikkunalla, pihapuussa tai missä nyt ikinä, mutta sähkökynttilät on varmaan kiintein osa lapsuuteni jouluja)
+ laatikko (valitse vähintään yksi: lanttu-, porkkana-, peruna-, bataatti-)
+ rosolli
+ joku muu juusto kuin iänikuinen halpis-edam
+ seurapeli
+ perhe
+ audiovisuaalinen makupala
auttavia asioita
+ joulusauna vihdan kera (ilman vihtaa aika turha)
+ lumi ja pakkanen (kuten toisaalla pohdittiin: tottuuko lumettomaan jouluun ikinä?)
+ piparirakennus
+ joulukalenteri
+ tiernapojat
+ joulukonsertti, jossa on myös yhteislaulu
+ "rumimmat jouluvalot" -ajelu omassa tai toisten lähiössä
+ kumuloituva kutkutus
torstai, joulukuu 27, 2007
keskiviikko, joulukuu 26, 2007
joulusukka

tällaista joulusukkaa tai viktoriaanista tuuttia kaupittelee etsy shopissa modernvictorian.
tänä vuonna löytyi joulusukasta (joka on ripustettu odottamaan kotiinpaluuta joulunvietosta)
+ "kiinalaisia raksuja" chili-, wasabi- ja currymaustein
+ suklaapäällysteisiä kuivattuja mansikoita
+ kuivattuja karpaloita
+ kanelilla ja suklaalla silattuja manteleita
+ kuivattua, sokeroitua inkivääriä
perjantai, joulukuu 21, 2007
koristekimara

näitä tarvitaan:
+ joulukuusi tai -puu
+ sydämiä
+ tähtiä
+ kirjoja joissa on kivoja kuvia
+ piparimuotteja ja pipareita
+ piparkakkutalo (tai -huussi)
+ olkia
+ viisaita miehiä
+ valoja
+ hyvää joulua
kirja on georgeanne brennanin christmas sweets, keskikohtalaisen ilahduttava kuvineen. ja ukkeli-piparimuotti on ostettu kirpputorilta pari viikkoa sitten. ajattelin, että siitä saa sopivasti tietäjiä. mutta mitä se oikeastaan esittää? voisiko se olla nuuskamuikkunen? onko sillä ehkä miekka? tai tietäjänkäsi ojossa ojentamassa lahjaa? olenko mennyt ostamaan jotain tosi omituista?
torstai, joulukuu 20, 2007
joulupuu on tärähtänyt, joulu on jo ovella
vuoden pimeimpinä päivinä toivelistaan lisätään valovoimaisempi kamera.

kuvassa tämänvuotinen joulupuu. puussa on koristeena
+ fazerin parhaimpia
+ kookas punatulkku
+ neljä pientä punatulkkua
+ yksi epäilyttävä, punainen paratiisilintu
+ sinitiainen, ja sitten vielä
+ tämä lintu, jota en tunnista:

keskiviikko, joulukuu 19, 2007
kirjarovio
meillä on parisensataa kirjaa (lasken mukaan myös sarjakuvat ja lastenkirjat). ei siis kovin paljon, kirjahyllyllisesti. oikeastaan liian vähän, jos kirjahyllyllisesti ajatellaan (kirjahylly saattaisi näyttää jopa hiukan tyhjältä, eihän noita kirjoja ole kuin muutama metri - ja yleensä vielä yksi metri lisää kirjastosta). meillä ei kuitenkaan ole kirjahyllyä, joten joskus tuumailen, hankkiutuisiko kaikista kirjoista eroon ja käyttäisi hienoa kirjastojärjestelmäämme ahkerasti, kuten nykyäänkin. kamala ajatus, niin, mutta toisaalta. vaikka eihän sitä kuitenkaan voisi luopua esimerkiksi
+ lastenkirjoista, kun niitä käytetään niin jatkuvasti ja armotta
+ kuvakirjoista, kun niissä on kuvia (...)
+ lempikirjoista, kuten italo calvino: kosmokomiikkaa
+ tietosanakirjasta (vai voisiko? käyttäisi vaan tiedon valtatietä, luopuisi kaikista tietokirjoista?)
kaikki tai ei mitään?
ja tässä ei ole kuvaa siksi, että kameran usb-yhteys (?) ei toimi. ärsyttävää. jos toimisi, tästä olisi saattanut tulla jouluaiheinen posti.

maanantai, joulukuu 17, 2007
likaista joulua
koti kaipaisi joulusiivousta. ainakin pitäisi
+ puhdistaa likakaivo (siellä on varmaan kilo hiuksia)
+ pestä hella ja uuni
+ pestä suihku jollain myrkyllisellä ja likaa räjäyttävällä
+ siirtää lapsen sänky ja kaivaa kaikki sen taakse ja lämpöpatterin väliin pudonneet tavarat (toivottavasti ei elintarvikkeita)
+ tehdä sama juttu sohvalle
+ pestä ikkunat sisältä, tai ainakin pyyhkiä sormenjäljet
+ heittää menemään monta kiloa "tarpeellisia" monisteita ja papereita
+ tutkia, mitkä askarteluvälineet voisi säilyttää itsellä ja mitkä lahjoittaa
+ pestä lattiat
+ pestä keittiön seinät
+ pestä jääkaappi
+ sulattaa pakastin
no en varmana! joulun alla on ihan tarpeeksi kivaakin tekemistä. lupaan vaihtaa lakanat ja imuroida.

torstai, joulukuu 13, 2007
eläkeläinen muistelee
pienenä äiti luki iltasatuja kirjoista (muumikirjat, ruohometsän kansa jne), isä keksi omasta päästä. välillä kuitenkin pyydettiin äitiä kertomaan lapsuudestaan. se oli iltasatujen kermaa. tällainen tukisanalista olisi varmaan ollut äidin mielestä kätevä. seurasin linkkiä ekubin blogista violetin piilomajaan. Ideana on siis muistella sanojen pohjalta lapsuutta ja lisätä listan perään oma sana, selittää ekub.
1 kampa
kampaaminen oli vähän kivuliasta hienon ja herkästi takkuuntuvan hiuslaatuni takia. nykyisin kestän hätkähdyttävän kovaa kiskomista.
2 lintu
meidän pihalla varpuset joskus kylpi hiekassa. hilpeä näky!
3 meri
meri on turvallisen täynnä saaria, joissa on paahteiset rantakalliot.
4 kitara
seinällä oli muinaisjäänne, isän kitara jota oli soitettu muunmuassa saunassa ja lumihangessa. hurjan nuoruuden symboli.
5 kello
ruokakellona meillä oli lehmänkello. kilin-kolin!
6 oksentaminen
ja keltainen jaffa liittyvät välttämättä yhteen, samoin kuin oksentaminen ja 10 litran muoviämpäri.
7 mummo
meillä on mummi ja emo. mummo tarkoitti ja tarkoittaa mielestäni ketä hyvänsä iäkästä naista. "älä tärise, mummo", letkautti kapinallinen luokkatoverini kasilla.
8 kirja
maapallon eläinkuvasto. painava kuin perheraamattu, nahkaselkämyksinen. kuvitettu (lähinnä?) mustavalkoisin, vanhanaikaisin piirroskuvin, ja siinä on outoja eläimiä, esimerkiksi sivettieläimiä. ensisijainen lähde ainakin ala-asteen esitelmiin.
9 pipo
kun minä olin varhaisnuori, pipossa tuli olla kantajansa pään kokoinen tupsu. onneksi, koska pienitupsuisessa pipossa pääni näytti mielestäni tosi paksulta.
10 matikka
ala-asteen matikankirjassa oli kummallinen, tintti-tyylinen kuvitus. joku kirjan tyypeistä taisi olla ulkoavaruudesta.
11 metsä
lopputaival mökille kiemurtelee suojeltujen tammilehtojen halki. siinä metsässä on hirviäkin! ja paljon, paljon saniaisia, ja sysimusta lampi. pitää höristellä korviaan, sillä ikivanhasta tammesta saattaa pudota valtava, väsynyt oksa päähän, mutta varoäänenä kuullaan uhkaavaa rutinaa.
12 ukkonen
kesäisellä ukonilmalla koko perhe kääriytyi huopiin ja kokoontui parvekkeelle (joka ei oikeastaan ole parveke, vaan... lasittamaton veranta ehkä?) salamoita ihailemaan.
13 hiukset
ihan pienenä otsis. ala-asteella heittis, joka ei silloin todellakaan syntynyt itsestään, mutta nyt syntyy, kun en missään nimessä haluaisi. myöhemmin keskijakaus. ja höpsö kahden rastan villitys.
14 veli
ikänsä puolesta lähimmän isoveljen kanssa oli tosi pienenä leikki, jossa leikittiin mäyrää, näätää tai vastaavaa. siihen liittyi karvalakinreuhka ja sohvatyynyistä rakennettu pesäkolo.
15 ikkuna
ikkunan alla oli tummansininen lämpöpatteri. joskus muutaman vuoden ikäisenä istuin ikkunan ääressä ja puhuin itsekseni "englantia".
16 kalenteri
mulla oli monena vuonna karvis-kalenteri. niissä oli rutkasti puujalkavitsejä, esim: mikä seuraavista on jälkiruoka? a) mansik-tikku b) mansik-keppi c) mansik-karahka?
17 puuro
meillä ei ikinä syöty puuroa, paitsi toisinaan emon tekemää vispipuuroa ja jouluisin riisipuuroa. aamiainen oli yleensä kaurahiutaleita maidon ja sokerin kera.
18 nenäliina
ukki on ainoa ihminen, jonka muistan lapsuudessani käyttäneen kangasnenäliinaa.
19 kynsilakka
kerran kaadoin kynsilakkaa kylppärin lavuaariin. se tuhri aika pahasti. päästin hanasta kylmää vettä päälle. kynsilakasta muodostui katastrofaalinen kalvo veden pinnalle. paniikki oli lähellä! millä äiti mahtoi sen puhdistaa?
20 taulu
äiti harrasti lasimaalausta. en muista, mitä lauseita esimerkiksi viisaissa huoneentauluissa oli, mutta niissä oli hyvät värit. pääsiäisenpurppuraa ja keltuaisenkeltaista (raa'an keltuaisen).
21 auto
yhteen aikaan meillä oli kullanvärinen farmarivolvo, jossa oli beige nahka(?)verhoilu. ei se kyllä tuonut nakkeja tai ihmisen ihoa mieleen se verhoilu, vaikka beige nahka nyt tuokin.
22 juliste
isosiskon huoneessa tai huoneen ovessa oli tiikerijuliste. tosi kasari.
23 nukke
en tykännyt leikkiä nukeilla. nuket tuntui luonnottomilta, jotenkin samanlainen epämukava olo niistä tuli kuin siitä, että lastenohjelmissa oli lapsia. barbie oli siinä rajalla, oliko se ihminen vai ei. sillä saattoi siis hätätapauksessa leikkiä.
24 avain
kaikkein kiehtovin avain - olen varmasti maininnut ennenkin - oli impivaaran uimahallin pukukopin avain, leveässä kumilenksussa. useimmat pujotti sen lenksun jalkaan ja ne avaimet kilkahteli ihmisten nilkoissa. en tiedä, mitkä systeemit uimahalleissa on nykyään. voiko se mitenkään edistyä tuosta? avain ahteriin tai ihrapoimun alle talteen? koodilukot pukukaappien oviin?
parasta siinä avaimessa kuitenkin oli se, että käytön jälkeen se palautettiin vastaanottotiskillä olevasta reiästä kuilun kautta läpinäkyvään laariin. kil!

maanantai, joulukuu 10, 2007
uusi lintukirja

(Ulla Rantanen: Punainen lintu)
sain ystävältäni terolta tänään erinomaisen, lista-aiheisen postin:
"Entäs jos kaikki suomalaiset, joilla on lintuaiheinen sukunimi kutsuttaisiin yhteiseen kokoukseen? Nille ei oltais kerrottu sitä mikä niitä yhdistäis, eikä kokouksen tarkoitusta. Ihmiset saisivat tutustua toisiinsa ja hogata itse että heitä yhdistävä asia on lintuaiheinen sukunimi. Siellä olisi Peippoa, Harakkaa, Varista, Joustenta jne. Tuntisivatkohan he yhteenkuuluvuuden tunnetta keskenään? Muodostuisko nokkimisjärjestystä eri lintulajien välille? Olisiko kahakoita? Dissaisko Joutsenet esim. harakoita tai variksia? Tai jos ne olisi kauan eristettynä alkaisivatkohan he käyttäytymään oman nimensä mukaisesta omaksuen oman roolinsa eläinkunnassa? Jne. Jos ajatusta veisi vieläkin eteenpäin, voisi Suomeen perustaa kaupungin, jossa olisi pelkästään ihmisiä, joiden sukunimi olisi lintuaiheinen. Sitten olis toinen kaupunki missä olisi nisäkkäät (Karhut, Sudet jne.)....
Mietin, että olisi siisti kerätä lista Suomen lintuaiheisista sukunimistä. Niinpä päätin tehdä sellaisen. Tässä ei ole varmastikaan kaikki, mutta ainakin ne mitä tuli nyt mieleen:
Sukunimi ja nykyisenä nimenä olevien lukumäärä tällä hetkellä Suomessa (tarkistin väestörekisterin nimipalvelusta 9.12.2007)
Alli 13
Haikara 336
Harakka 221
Haukka 530
Joutsen 396
Korppi 317
Koskelo 712
Kotka 244
Kuikka 1437
Kukko 527
Kurki 2825
Kuukkeli 15
Kyyhkynen 368
Käki 392
Lokki 26
Metso 1032
Naakka 358
Peippo 697
Pyy 496
Pääsky 82
Rastas 770
Rautiainen 5876
Sieppo 37
Sorsa 1905
Sääksi 18
Tavi 244
Teeri 78
Telkkä 69
Tiainen 4805
Tiira 257
Tikka 2730
Tylli 174
Varis 2940
Varpunen 20
Pelkäänpä, että Varpuset ei pärjäisi Variksille, mutta kyllä Tikat nakuttaisi Haukat jos oikein ryhmällä tulisivat päälle."
jonkinlaista hierarkiaa saisi varmaan järjesteltyä myös kasvikunnassa, vaikken olekaan vielä varma, miten. hakkaisiko esimerkiksi tammi havun?
keskiviikko, joulukuu 05, 2007
lahja-aie
olen jo hankkinut tärkeimmät joululahjat. lahjojen antaminen on niin hauskaa!
+ lapselle: marakassi (ja hän tulee ilahtumaan ikihyviksi)
+ puolisolle: dutch blitz -korttipeli (hänkin olisi tullut ilahtumaan ikihyviksi, jos ei olisi löytänyt pakkaa heti samana päivänä kun se saapui postissa... ollaan jo kerran pelattukin. röyhkeää, eikö totta?)
+ itselle (ja röyhkeys sen kun yltyy): nokkahuilu (ja sitäkin on jo soiteltu. mitä virkaa joululla edes on?)

(kuva: www.dutchblitz.com)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)